Mähän olen ihan muodin aallonharjalla taas. Talvitakki kymmenen vuoden takaa on kuuminta hottia ja sitä mitä kaikki vetää niskaansa. Samoin kuin ne ysärivaatteet, joita pidettiin silloin. Ysärinä.
Mä olen ehdottomasti sellainen tuulipukujen puolestapuhuja. Eli pro-tuulipuku. Siksi musta ei tule mitään fashionistaa tai päiväNasuja kuvaavaa tyyppiä. En usko, että yhtään ketään jaksaa kiinnostaa mun verkkariasut ja niiden rajoittuneisuus. Vuoropäivinä kuva pinkeistä verkkareista ja mustista. Pinkit, pinkit, mustat, mustat, harmaat, pinkit, you get the point.
Ei, en ole mikään farkkuja vihaava tai niistä kieltäytyvä tyylitajuton. On mulla farkkuja. Tuolla vaatehuoneessa. En vain pysty pitämään niitä. Sairaslomani syy, selkä, on niin oikukas, että toisen jalan pintatunto on herkistynyt. Verkkareissakin vain sellaiset, jotka eivät paina vyötäröllä tai selässä, kelpaavat. Farkut toisivat kivaa vaihtelua, mutta kun ei niin ei.
Äiti vihaa mun verkkareita. Se oli yhdet verkkarit polttamassa, koska ne oli sen mielestä niin kamalat. Semmoiset mustat, roikkuvat ja lepattavat kangaskasat. Kun ostin uudet, tein niistä kesäksi shortsimalliset remonttihousut. Onhan ne nyt ihan hirveät, mutta miten parhaat päällä! Kesällä. Remonteissa. Joita on kokoajan. Kauheasti. Jokapaikka täynnä remontteja.
Onhan se vähän ehkä töröä, että alaosat rajoittuvat verkkareiden erilaisiin muodostelmiin. Kaikki vähääkään kivemmat paidat jää pitämättä, koska verkkarit. Kesällä oli legginssit, joka oli melkein sama asia. Ei ne vaan sovi kaiken kanssa.
Eikä varsinkaan, jos saa ne jotenkin mysteerisesti täyteen reikiä! Kuten sain. Maksoin niistä vielä kohtuupaljon kasaksi trikookangasta ja sitten ne on yhtäkkiä täynnä reikiä! Epäilen kissojani ja yksiä syntymäpäiväjuhliani, jossa vaatteet lojuivat hetken nurmikolla. Se ei liity tähän.
Jos tässä maassa jotenkin tarkenisi, tekisin itselleni intialaislähtöisen vaatetuksen. Pukeutuisin lakanaan ja niiden variaatioihin. Muttakun ei tarkene, on pakko käyttää verkkareita.
Täydellinen kehäpäätelmä! Ja näinollen siis oikeutus verkkareille.
My point being on, että älkää tuomitko verkkareita kaupunkikuvassa. Toi talvitakki tulee niin olemaan epic ja lame fail tän muun vaaterevohkan kanssa mitä mulla on käytössä.
Go, tuulihousut, go!
Muoti ei kyllä ehkä ole se mun comfort zone. En ymmärrä tai käsitä uusimpia tuulahduksia ja kun ehkä vähän ymmärrän niitä, ne on jo menneet. Ei sillä, että ymmärtämättömyys olisi sama asia kuin niiden ylenkatsominen. Muoti on kiinnostava ja vaatteet myös, mutta kun tänä päivänä aloittaa keskustelun muodista, ei se keskustelu koskaan ole ihan tästä maailmasta.
Hyvänä esimerkkinä tilanne, jossa olin ystävättäreni kanssa H&M:llä hänen etsiessään sieltä sukkahousuja. Koska hän on tosi chic, boutique ja in to fashion, kysyin häneltä tästä peplum-jutusta. Se rytty niiden hameissa tai topeissa vyötärön korkeudelta. Se ihmeellisen näköinen kankaanpala, joka lepattaa siinä ja näyttää naurettavalta. Hän valisti sen peittävän vatsaa ja tekevän ihmisestä hoikannäköisen. En niin päässyt sisälle siihen. Suurin osa niistä peplum-rytty-rytkyistä on naurettavan näköisiä! Blogistaniassa olen nähnyt kaksi hyvän näköistä ryttyvaatetta. Kaksi! Ja niitä on ollut kai vuoden verran kaupoissa. Mitä lyhyempi se rytty on, sitä typerämmän näköinen se vaatekin on. Siitä tulee helposti hämmentynyt olo. Ensimmäinen mielikuva oli ensimmäisissä peplumeissa, että onko se vaate mennyt rutulleen vessakäynnin yhteydessä. Paita jäänyt hameen/housujen reunan alle huonosti tai toisinpäin. Se on jotenkin... luonnoton.
Ei sillä, että ne tuulipuvun housut olisivat luonnolliset.
Kyllä, seuraan muotiblogeja.
Ne on ihan viihdyttäviä. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti