Madonna.

Mainitsin Madonnan aiemmassa musiikkipostauksessa.

Madonna on se juttu. The Thing. Mun Madonna. Kyllä, olen fani, enkä häpeile myöntää sitä.

En ihan tarkkaan muista koska Madonnan täysi fanitus alkoi. Lapsena sitä kuuli radiosta ja tunnistin biisit Madonnaksi. Tykkäsin jo silloin. Ala-asteella meillä ei "saanut" fanittaa kuin Take Thattia ja Prodigyä. Mä vähän fiilistelin Madonnaa aina itsekseni ja muka salaa nauhottelin biisejä itselleni. Like a Prayer oli "kiellettyjen biisien" listalla, joten sitä levyä ei saanut ostaa. Eikä kuunnella. Ainakaan kovinkaan julkisesti. Siksi en uskaltanut kuunnella Madonnaa, vaikka biisit vetosivat minuun kyllä aika kovastikin.
Vuonna yhdeksänkymmentä jotain tuli legendaarisessa Rififiissä (juontajina Mikko Alatalo ja Anna Hanski!) Madonnan Bad Girl - video ja olin myyty. Samalla nauhalla oli pitkään Deeper and Deeperinkin musiikkivideo, mutta jostain muualta nauhoitettuna. Bad Girl on Erotica-levyllä, joka ilmestyi 1992. Veikkaisin siis, että koska Vogueta yritettiin tanssia koulun ulkopuolella, niin että jostain sieltä -91/-92 ajankohdasta se lähti liikkeelle. Sillä tavalla tietoisesti. Joidenkin huhujen mukaan tanssin lapsena jo Madonnan biisien tahdissa hyvin innoissani.

12.8.2012 @ Olympiastadion

Something to Remember viimeisteli työn ja silloin fanitin ihan avoimesti jo. Muistan kun levy ilmestyi ja se oli vain ihan pakko saada. Asuin pienellä paikkakunnalla ja kun sain vähän rahaa kasaan, pakotin äitini viemään minut lähimpään paikkaan, mistä sen levyn saisi ostaa. Toki tuolloin aika pian hankin myös loput ja puuttuvat levyt itselleni.

Madonnahan ei ole musiikillisesti erikoinen tai laulajataidoiltaan sykähdyttävä, mutta joku maaginen voima minut siinä pitää kiinni.

Kun Madonna tuli suomeen ensimmäisen kerran vuonna 2009, itkin kaksi päivää tiedon varmistumisen jälkeen. Pelkäsin, odotin ja toivoin sitä niin paljon. Kehoni reagoi itkulla kaikkeen siihen, mitä merkitystä tuolla tiedolla minulle oli. Toisen keikan kohdalla olin enemmän jännittynyt lipunmyynnistä ja sen onnistumisesta kuin siitä tiedosta, että näkisin Madonnan - taas. Toki siinä hetkessä kun liput oli varmistettu ja maksettu ja näppylöissä, en voinut lakata huutamasta ja iloitsemasta. Soitin sisarelleni, jonka kuurompi korva meni huutamisestani lukkoon. Sorit sille.

Madonna on paljon tunteita herättävä artisti. Toiset rakastavat ja toiset inhoavat. En itsekään allekirjoita kaiken Madonnan tuotoksen olevan ihanaa ja parasta ja kultaista, ei. Siellä on muutama aivan kamala biisi ja tyyli. Music-original nyt näin alkajaisiksi. Se video on ihan hirveä ja originaali versio myös. Jälkeenpäin siitä tehdyt sovitukset ovat huomattavasti paljon parempia. Confessions-kiertueen Music Inferno on ihanan nerokas! Sitten on myös niitä levyjä, jotka kolahtavat myöhemmin. Näin minulle kävi American Life levyn suhteen. En tykännyt siitä yhtään sen ilmestymisen aikaan, mutta kolme vuotta myöhemmin se oli rock ja kova sana.

En kuitenkaan ole niin HC-fanityttö, että stalkkaisin hotellilla yötä päivää tai matkustaisin ihan hirveitä määriä keikkojen perässä. Toki, suomeen tullessa se on pakko nähdä, ehkä vähän myös jos olisi Ruotsissa ilman Suomea. Riippuen toki elämäntilanteesta ja yksityiskohdista. Se ei ole pois suljetua, niin vain ei ole tapahtunut tähän mennessä.

12.8.2012 @ Olympiastadion

Suomen molemmat keikat olen nähnyt siltä lavan lähimmältä alueelta.
Kiitos ystäväni, jonka kanssa ollaan samankaltaisia Madge-faneja.
Vuoden 2009 keikkaa hieman himmensi se, että meidän teatterin esitys alkoi klo 18 ja päättyi sen verran myöhään, että missasin 20min keikan alusta. Kyllä, se jäi sitten kalvamaan. Se mitä näin, oli mahtavaa ja sydän meinasi pysähtyä ja itkin ja huusin ja tanssin itseni tainnoksiin, mutta se alku.
Tämän vuoden 2012 keikan näin alusta asti. Sain jopa ostettua fanitavaraa, mitä en normaalisti tee. Erilaiset, mutta ihanat keikat. Jälkimmäinen jopa ehkä hieman yleisöystävällisempi. Keikka sai kovaa kritiikkiä, kun ei siellä soinutkaan ne kasarihitit ja Madonna näytti pakaraa. Nyyh ja kyynel. Myöhässäkin oli. Tai oli ja "oli". Oikeasti ei ollut yhtään, sillä keikkaa ei voinut aloittaa auringon paistaessa taivaalla. Kaikki valoshowt ja elementit olisi menettäneet merkityksen ja sitten olisi itketty sitä. Järjestäjä oli vielä todella tyhmästi ilmoittanut Madonnan aloittavan ennen yhdeksää! Pöljät. Syy kuitenkin pistettiin tähden harteille ja LiveNation pääsi kuin koira veräjästä.
Siitäkin huolimatta, keikka oli aivan mahtava.
<3

Madonnan musiikki on myös sitä, että sieltä löytyy jokaiseen tilanteeseen sopiva biisi. Ainakin itse löydän sieltä juuri sen sellaisen kappaleen mitä tarvitsen. Lohtua, tukea ja ymmärrystä. Jopa niistä uusimmista biiseistä löytyy se syvällisempi puoli ja sisältö.  Olen tehnyt sen löydän jopa paljon parjatun Girl Gone Wildin ja 4minutesin kohdalla. Itselleni. Musiikissa se mielestäni riittää. Se, että se on itselleen sitä mitä tarvitsee, sitä mikä miellyttää. Voisin luetella pitkän liudan Madonnan kappaleita, joista olen itse saanut sen pienen palasen helpotusta arjen synkkyyteen. Minulle musiikki on myös tunteiden ilmaisun väline ja kanava. Ollut aina, enkä usko sen muuttuvan mihinkään. Enkä haluakaan sen muuttuvan!

Koneistona Madonna on suuri. Se miten paljon organisaatiossa on ihmisiä pyörittämässä toimivaa koneistoa on varmasti normaalille pulliaiselle käsittämätöntä. I got a lawyer and a manager, An agent and a chef, Three nannies, an assistant, And a driver and a jet, A trainer and a butler, And a bodyguard or five, A gardener and a stylist, Do you think I'm satisfied? (san: American Life, 2003)

12.8.2012 @ Olympiastadion

Se, mitä haluan vielä sanoa Madonnaan liittyen on se HC-fanituksen puoli. Oikeastaan se pätee mihin tahansa artistiin tai bändiin. En ole sen kaltainen, että innostuisin fanituksen kohteideni yksityisyyden rajoilla heilumisesta. Näistä hotellien edustalla roikkumisista tai bongausyrityksistä. Siinä mielessä suomessa on helppoa, kun meiltä se SuperTähtien kulttuuri puuttuu. Näyttelijät, muusikot ja esittävän taiteen edustajat voivat rauhassa kulkea ihmisten seassa. Sen soisi tapahtuvan myös maailmanluokan tähdille. Ilahduin Madonnan keikan jälkeen siitä uutisesta, että hän oli päässyt lapsineen linnanmäelle, ilman että koko roska oli varattu vain heidän perheelleen. Sillä jokainen heistä on ihan tavallinen ihminen siinä missä mekin. Toki, heillä on erityisiä lahjoja ja kykyjä ja he osaavat jakaa niitä meidän kanssa. Ei se tarkoita sitä, että meillä olisi oikeus mennä häiritsemään heidän perhe- tai mitään muutakaan yksityistä aikaa. Heillä on oikeus yksityisyyteen ja siitä nauttimiseen. Miten haluavat.