Öärgh!
Mulla on paljon sellaisia henkilöitä elämässä, jotka ovat tehneet sen tahollaan.
Äiti, mummi.. näitä perusjuttuja.
Mutta sitten mietin, että ei.
Ensin ajattelin tätä positiivisen kautta. Kuka on vaikuttanut eniten positiivisesti elämässäni. Se olisi ehkä se eräs opettaja, joka sai mun kuoren aukeamaan ja puhumaan sisällä vellovasta pahasta olosta. Ei silloin ahdistuneena ja epäonnistuneena teininä paljoakaan ollut keinoja sen pahan olon omaan analysointiin. Tokikaan se ei mennyt mihinkään vuosikausiin, näin jälkikäteen todettuna.
Mutta sitten. On olemassa henkilö, joka on vaikuttanut mun elämään eniten. Eikä loppupeleissä kovinkaan positiivisesti.
Henkilö paljastui usean vuoden jälkeen mielenterveydeltään pahasti ongelmaiseksi ja sairaaksi. En vain tajunnut sitä, sillä olin liian lähellä. Me olimme todella, todella hyviä ystäviä - luulin. Todellisuudessa olin yksi hänen hyväksikäytön uhreja. En vain tajunnut sitä, sillä olin liian lähellä. Ehkä siinä oli myös sitä, ettei henkilö osannut osoittaa kiintymystään muilla tavoin. Ehkä se oli ystävyyttä, sitä voi vain spekuloida.
Vaikutus tuolla suhteella kuitenkin oli. "Ystävyys" kesti yli 10 vuotta, joten siinähän nyt ehtii tapahtumaan vaikka ja mitä. Toki noiden vuosien sisällä hänen sairautensa vain paheni, enkä tajunnut sitä. Enkä myöskään tiennyt sitä. Oma päänikään ei aina ollut parhaimmassa kuosissa, mutta joku pieni kolonen minulla vielä oli itsellä, enkä sentään sairastunut itse siinä psyykkisesti pahemmin. Eihän skitsofrenia tokikaan tartu, mutta jälkikäteen mm. terapeuttini ja minua hoitanut psykiatri ovat todenneet, että riski suurempiin mielenterveydellisiin sairauksiin on ollut olemassa. Riskiä ei oikeastaan enää ole, mutta olisi jos olisin tämän henkilön kanssa tekemisissä.
Tietyllä tavalla tässä on se ironia, että nuorena masennuksen kourissa saan apuja, enkä tee mitään typerää ja sen jälkeen vietän ison osan elämästä toisen houre- ja harhamaailman keskellä. Vähän ehkä karrikoituna. Tai aika paljonkin.
Olen kertonut tarinaa tästä elämänvaiheesta ja ihmissuhteen kulusta. Niistä jutuista mitä nuo vuodet pitivät sisällään. Se on aiheuttanut ihmisissä monenlaisia reaktioita ja tuntemuksia. Eräs ystäväni kehoitti kirjoittamaan kirjan, kun tarina ja sisältö kuitenkin siihen olisi jo olemassa.
Olisiko se sitten kuitenkin kunninanloukkasta lähellä, kun niin moni meidän kanssa samoissa kouluissa ja nurkilla asuneet tietäisivät heti kenestä on kyse. Kirjottaminen aiheesta on toki auttanut itseäni jäsentämään asioita, mutta julkaistavaksi asti en sitä ole kyllä ajatellut.
Enkä mitenkään osaa olla ylpeä siitä selviämisestä. Sillä sen jälkeen olen joutunut kohtaamaan paljon asioita, joita en haluaisi.
Varmaan jokainen jollain tapaa hyväksikäytetyksi itsensä tunteva miettii ja syyllistää itseään samoilla tavoilla. Miksi minä. Miksi en tajunnut aiemmin. Miten tyhmä sitä onkaan. Ja niin edelleen...
Sairaus oli sitten kuitenkin vahvempi mitä voisi kuvitella.
Ruokin sitä varmasti omalla tavallani myös noiden vuosien aikana, sinisilmäisyyttäni.
Jos tätä henkilöä ei olisi olemassa, olisi suurimman vaikutuksentekijän paikalla varmasti se opettaja, josta mainitsin. Kiitos hänelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti