Mulla on vain yksi luu murtunut, pikkuvarvas vuonna 2001 kun menin potkasemaan sen puisen ison penkin jalkaan.
Sitten on tämä selkä.
Siellä on ainakin yksi pullistuma, jonka tietoisuuteen tuleminen oli vuonna 2008. Sen jälkeen siitä on esitetty yhtä ja toista teoriaa, riippuen minkä alan lääkäriltä kysyy. Mutta siis ainakin tuo pullistuma niiden muutaman kuluman ohella.
Voihan sitä pahimmaksi vammaksi sanoa, kun se tällä hetkellä pitää minua aikamoisessa otteessaan. Tai joku siihen liittyvä juttu, en mä enää itsekään osaa sanoa mistä tämä kaikki johtuu, kun lääkäreiden mielipiteet ja arviot on ihan mitä sattuu. Välillä käy mielessä, että vetääkö ne niitä jostain silinterihatusta mitä sanotaan milläkin kerralla. En yhtään ihmettelisi.
Mutta siis. Sairasloma pamahti päälle syksyllä 2008. Sen jälkeen selkää on kuntoutettu, kortisonipuudutettu, kuntoutettu, treenattu, puunattu ja sitten liukastuin helmikuussa. Koko homma heitti häränpyllyä liikkumisen ja kipujen osalta ja nyt on vähän semmoinen lähtötilanne-fiilis.
Selkäydinstimulaattori on tulossa ennen joulua, mutta se vaikuttaa "vain" tuohon toiseen jalkaan. Onhan se jo paljon, kun se jalka kuitenkin särkee kokoajan. Siihen särkyyn stimulaattori on auttanut. Selän puolella oleviin kipuihin ja ongelmiin sillä ei ole mitään tekoa. Saa nähdä mitä käy kun jalkaa pystyy ruveta treenaamaan ja muutoinkin kuntouttamaan itseään jaloilleen ja töihin.
Se on kuitenkin fakta, ettei selkä tule koskaan olemaan täysin kivuton ja oireeton. Siihen on jo tottunut ja asennoitunut. Siihen, että on könyävä jalkapuoli ämmänkuvatus - siihen en suostu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti