Ihana Heli Kajo! Vielä ihanampaa, sen keikka!
 |
| kuva: helikajo.fi |
Heli Kajo jäi mieleen vuoden 2010 euroviisukarsinnoista. Annankadun kulmassa soi useaan otteeseen repeatilla ja youtubesta tuli kuunneltua muiden videoimia livenauhoituspätkiä biiseistä. Odotin levyä kuin kuuta nousevaa. Levyn ilmestyessä toukokuussa olin innossani ja mielissäni. Tiesin levyn takana olleen useita tunteja kovaa työtä, kuten niin monella muullakin artistilla.
Levy itsessään on hyvä ja siinä olevat biisit niitä tuttuja, vaikkakin muutama sovitus muutti kappaletta heikompaan suuntaan. Paha levy-yhtiö oli muuttanut Poikajumalat ja muutaman muunkin pliisuiksi, kun ennen ne olivat meneviä ralleja.
Olen nähnyt muutaman Kajon keikan ennenkin ja samaa rataa se noudatteli nytkin. Tunnin settiin mahtui levyn kaikki biisit. Poikajumalat oli edelleen tylsä ja laahaava, kuten levyllä, mutta Thelma ja Louise pelasti siitäkin.
Heli oli lavalla tosi "liikkis". Vähän ehkä jännittynyt, mutta lauloi tasavarmasti ja hyvin. Helistä tulee aina niin hyvälle tuulelle. Hymiö! Heli Hymyliini Kajo. Kyllä.
Helin jälkeen oli vuorossa Jippu. Sanon hetki alkuun, etten ole oikein koskaan pitänyt Jipusta artistina. Jippu on niitä maneerisia ja vaikeita kuunneltavia. Kolmannen levyn ilmestymisen myötä löysin Jipulta muutaman hyvän biisin, joissa on maneerisuus saatu miksattua piiloon ja vähemmälle. Mikä on ilahduttavaa.
 |
| kuva: jippu.fi |
Jippu oli kuitenkin lavalla jotenkin... mistähän tämän aloittaisi?
Musiikki oli ihan musiikkia. Ne tutut biisit oli ihan okei ja muutama ihan hyväkin hetki siellä oli. Ei se ihan paskaa ollut. Eikä edes lähelle. Esiintymisessä vain oli monia ongelmia ja sitten aina välillä sitä eksyi miettimään niitä sen musiikin sijaan.
En mitenkään väitä olevani musiikin ammattilainen tai alaa opiskellut missään oppilaitoksessa. Vuosien saatossa olen ollut erinäisillä äänentuottamiseen liittyvillä kursseilla ja siihen liittyen olen kyllä opiskellut ihan oppilaitoksessakin. Laulaminen kuitenkin on enemissä määrin äänentuottoa ja tekniikkaa. Toki se vaatii siihen rinnalle hyvän korvan ja jonkin verran sitä mystistä "hyvää ääntä".
Jipulla on kaunis ääni, mutta äänenkäyttö ja vielä tärkeämpi, kropan käyttö, on ihan jossain muissa taajuuksissa kuin missä pitäisi. Epämääräinen kyyryasento, josta tulee mieleen Mr. Burns meets tarujen noita-akat, ei ole mitenkään laulajan asento. Pään ollessa niin pahassa etukumarassa, että pelkäsin sen välillä putoavan pois, ei voi tuottaa ääntä rennosti ja hallitusti, vaan se on väkisin pakertamista. Ja sitä oli suurin osa keikasta. Kymmenestä biisistä ehkä kahden aikana Jippu suoristautui pystyyn ja ääni kulki vapaasti. Silloin kuulosti hyvältä! Maaneerinen äänen vonguttaminen sai mieleni kirkumaan kuin kidutustuolissa. Äänihuulten tuhoa odotellessa. Missä oli pallean käyttö? Missä voimakas laulu? Huutaminen oli kyllä voimakasta, mutta kun... äh. Niin. Kehon olematon käyttö ja noin suuresti tärkeiden asioiden laiminlyönti sai minut nyrpistämään nokkaa. Hei Jippu, onko niistä kerrottu sulle? Ootko käynyt ryhtikoulussa? Onko sulle selvitetty miten ääni muodostuu ja mitkä osat kehossa sitä tukee?
Niinä hetkinä kun pystyin pääsemään irti silmiäni kirvelevästä näystä, tykkäsin biiseistä. Niistä uudemmista biiseistä. Eva (nukutaan kielletyllä iholla), Väärinpäin lentävät linnut nyt näin vaikka mainitakseni. Niistä vanhemmista en niin välitä. Niissä on jotain falskia, joka saa minut aina pikemminkin nauramaan. Reaktio toki sekin.
Jippu oli kaikesta tuosta aikaisemmasta huolimatta lavalla paljon energisempi. Hän antoi yleisölle enemmän, jonka kyllä tunsi. Siinä missä Jippu hävisi visuaalisesti Helille, hän voitti karismalla ja energialla. Olimme aika takaosassa yleisöä ja siellä ei Heli kuin vähän kutitellut olkapäitä. Jippu sen sijaan veti ihan kumoon. Teki mieli hyppiä, vaikka en siihen pystykään. Musiikki soi paremmin ja vyöryi yleisöön. Iso osa tässä oli myös välispiikeillä. Heliä jännitti niin kovin. Jippu ei antanut sen tulla ulos. Itseironia roskajulkisuudesta, fyysisestä psykoosista ja gospel-taustasta. Mikä oli osa yleisön puolelleen saamista ja vyörymisen edesauttamista.
Niin. Heli kuitenkin mainitsi keikan olevan hänelle Tavastialla ensimmäinen. Neitsyyden lailla se Heli kyllä suoriutui. Tiesi mitä teki, mutta kokemuksen tuoma varmuus puuttui. Kun Jippu hoiti hommat kokemuksen syvällä ja tiukalla otteella. En sano ammattilaisen malliin. Sehän olisi jo rivoa ja mautonta.
Hyvä keikka. Hyvä mieli. Kannatti lähteä!
 |
| kuva: nelonen.fi/sokkokokki |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti