Lempiartisteja - Lea Laven.

Vain Elämää-konsertti uuvutti minut täysin. Eilen päivällä oli vielä ihan siedettävä olo, mutta iltaa kohden alkoi olemaan hartiat, niska ja selkä jumiosastolla. Asiaa ei auttanut yhtään eilinen toiminta. Tai siis se, etten kovin konkreettista tekemistä harrastanut. Ellei kirjan kannattalu, korvien rasittaminen musiikilla ja Harry Potterin katsominen boksilta ole sellaista. Sitä elinen piti sisällään.

Minulla on muutamia sellaisia lempiartisteja, jotka liittyvät vahvasti tiettyyn aikakauteen elämässä. Yksi sellainen on Leidit lavalla-kombo ja siitä johdateltuna Lea Laven.

(kuva: mtv3.fi, studio 55)

Vuonna 2000 täytin syksyllä 18. Leidien aika oli keväällä. Olin 17-vuotias. Ihan täysin junnu. Ja ihan täysin opiskelussa kiinni. Leideihin hurahdin silti kertaheitolla. En enää muista mitä kautta olimme jossain todella kornissa visailussa yleisönä ja siellä olivat Leidit esiintymässä. Siitä se lähti, hurahdus. Sarjan nauhoitus oli paljon ennen levyn ilmestymistä (eli n. kuukausi.. nuoren tytön pitkä aika!), enkä olisi millään malttanut odottaa levyn saamista käteen. Nauhoituksista muistan parhaiten sen, miten erästä biisiä jouduttiin kuvaamaan muutamaankin otteeseen Katri Helenan unohtaessa huulisynkata mikrofoniin. Biisit tulivat täysin levyltä, mutta tietysti telkkaria varten piti näyttää toiselta. Katri Helenalta teki välillä tiukkaa se mikrofonin käyttö. Toki siinä aika lähellä olleena heidän äänensä kuuluivat musiikin läpi ja ainakin Paula Koivuniemi lauloi oikeasti. Muuta en siitä nauhoituksesta muistakaan. Tietääkseni se vhs-kasetti on edelleen tallessa missä on tuon shown nauhoitus. Toivottavasti on.

Levy ilmestyi ja kevääni oli aikalailla pelkkää Leidiä sinä vuonna. Levy kului muutaman biisin kohdalta melkein puhki. Lisäksi Leidejä tuli jos jokatoisessa tv-ohjelmassa. Mikäs siinä, kyllä se kelpasi.

Koska olin sidottu opiskeluun ja himppasen verran köyhä en päässyt osallistumaan konserttikiertueelle niinkuin olisin halunnut. Tietysti liput oli myyty ensimmäisille keikoille loppuun ennenkuin ehdin yhteenkään lippumyymälään. Nettiin pääsin vain koulusta ja se nyt oli aika kökköä silloin.

Sain sitten lopulta itselleni lipun Turun konserttiin. Ostin sen ja ajattelin, että kyllä se jotenkin järjestyy. Siis matkat ja kaikki muut detaljit.
Kuten järjestyikin. Sukulaisilla. En saanut koululta vr:lle tarvittavaa todistusta ajoissa, koska hölmöilin. Mutta! Mummin ja sedän mökki oli Turun suunnassa, noin puolessavälissä matkaa. Sain neuvoteltua heidän kanssaan diilin. Pääsisin keikalle heidän mökiltään. Suostuin ihan suoraan!
Muistan sen yön, kun en millään malttanut nukkua. Keikka oli seuraavana päivänä. Keikka olikin aikamoinen toiveiden täyttymys. Poistuin alueelta riemusta hypähdellen ja äärimmäisen onnellisena.

En tarkalleen muista missä kohtaa vuotta tuli ilmoitus muutamasta syksyn konsertista ja eritiysesti viimeisestä keikasta Hartwall Areenalla. Sinne oli päästävä!

(kuva mtv3.fi/studio 55)

Sinne myös pääsin. Ei mitään muistikuvaa siitä, että miten. Muistan sen olleen ennenaikainen syntymäpäivälahja itselleni. Wikipedia sanoo päivän olleen 17.8, joten sitähän se on ollut.
Miten täydellistä se silloin olikaan. Eikä niiltä muistoilta voi välttyä Leidit Levyllä-levyn soidessa. Jokaiselle luodut tyylit, väreineen hiuksineen ja liikkeineen. Mutta miten se olikaan juuri sitä mitä rakastin silloin täydestä sydämestäni.


Nää laulut voimaa täynnä soi 
Ne muistoissamme karkeloi


Siitä jäi kiintymys nais-iskelmään. Lea Laven oli ehdoton suosikkini ja haalin itselleni muutaman Lavenin levyn. Kesällä 2000 olin reissussa, jossa aina sopivan hetken tullen luukutin noita levyjä. Kovaa!
Sen lisäksi kävin tuona kesänä yhdellä Lea Lavenin Pavin tanssikeikallakin. Kyllä se musiikki sielläkin toimi! Hyvin.

Lea Lavenin tumma ja vivahdeikas ääni oli se, joka minut lumosi kertaheitolla. Sen lisäksi kappaleet olivat jo silloin sellaisia, joiden tarinoihin uppouduin täysin. Tumma Nainen, Fernando, Adagio, Shamppanjaa, Vuosikertaa... jne, jne. Ensin ihastuin oudompiin kappaleisiin (kuten Bella Cara) ja sen jälkeen niihin hitteihin ja Lavenin tunnetuimpiin kappaleisiin. Erityisen paljon on Adagio voimakkaan laulun vuoksi ollut sellainen suosta nostattaja. Sanat siinä on minulle hieman kornit, mutta sävelen kanssa on lähes ihan sama mitä siinä lauletaan. Vahvalla äänellä tulkittuna se riittää.

Kyllähän muutkin Leidit ovat jääneet elämään musiikkiini, mutta pienemmälle volyymille. Paula Koivuniemi on kyllä suosikki, mutta jo ajalta ennen Leidejä, joten ei sitä voi laskea. Enkä omista yhtään hänen levyään, joten Lea Laven pesee hänet siinä kohta "suosikki"-listalla.