Liikun ja sitten taas en.

Olen nyt kahdesti käynyt ystäväni kanssa uimassa ihan hallissa asti. Pidän suuresti vedestä, mutta. Viimeisen vuoden aikana emme ole olleet mitenkään ystäviä toisillemme. Vesi pistää vastaan ja keho myös. Uiminen on ollut ihan mahdoton ajatus, vesijuoksusta nyt puhumattakaan. Silloin kun lihaksisto on yhtään paremmassa kunnossa, on vedessä paljonkin helpompi puljata. Kun se korsettiosasto on päässyt rupsahtamaan, tulevat ongelmat. Vedessä kävely on vielä vähän vaikeampaa kuin kuivalla maalla.

Uimahallissa käymisen lisäksi pyörii vesijumpparyhmä terveyskeskuksen vesikidutus-osastolla. Liikkeet nyt ovat yksinkertaisia. Paina kädet suorana edestä sivuille. Ja ole seuraavaksi aivan poikki ja huomaa miten särky pahenee selässä ja jalassa. Seiso haara-asennossa, levitä kädet sivuille ja paina alas, kohti kylkiä. Huomaa taas miten tasapaino pettää, etkä saa niitä käsiä liikkumaan lähellekään. Ei vaan liiku. Tätä kaksi kertaa viikossa. Muutama viikko vielä jäljellä.

Ei tästä hommasta yritystä puutu. Kädet ovat kovilla kyynärsauvojen käytöstä ja niskahartiaseudun ongelmista nyt puhumattakaan. Siksi vesi on isommassa määrin myös helpotus. Kun siellä niitä on pakko käyttää toisella tavalla. Sen lisäksi vesi (tai vesijuoksuvyö) kannattelee muuta vartaloa samalla. Vesi on siis samalla hyvä ja inhottavin ikinä.

oijjoi. 

Lisäksi pidän veden liikkeestä ympärilläni. Se on samalla kovin rauhoittavaa, mutta myös pelottavaa. Uimahallissa nyt näkee pohjaan edes suurinpiirtein, mutta luonnonvoimana vesi on minulle sellainen, johon sekoittuu voiman lisäksi mysteereitä. Pinnan alle ei näe, joten siellä voi olla mitä vain. Silti veden syleilyssä on samalla turvallinen. Valeturvallinen tietyllä tapaa. Pieni hups vaan ja sitä on pinnan alla.

Yritämme nyt pitää ystäväni kanssa kiinni näistä kerran viikossa tapahtuvista uintikerroista. Mikä on ihan iloinen asia. Nyt kun sain uuden uima-asunkin hankittua. Edellinen oli jo hapertunut ja sen päälle saaminen oli tuskallisen vaikeaakin. Kävelin (ehe, ehe) paikalliseen prismaan sinne mummoasujen osastolle, mutta yllätyksekseni siellä oli kuitenkin ihan yllättävän neutraaleja asuja. En halunnut itselleni mitään värihirviötä, enkä mustaa. Lisäksi sen piti olla kahdessa osassa olematta bikini. Oli Tankini. Tankkien bikini? Kuitenkin se oli ihan juuri sitä mitä tarvitsin. Loppui se uikkarin repiminen ja riuhtominen ja suuren ärsytyksen lisääntyminen, kun se vaatekappale myös sattuu toiseen jalkaan. Tein hankintani, suuntasin kotiin ja suunnittelin peseväni vaatteen ennen halliin menoa. Housuosaa ei löytynyt mistään ja olin hieman epäuskoinen. Oliko se voinut pudota? Ei, sillä kassa laittoi pussin suun umpeen kassalla. Ja housut olivat mukana vielä hihnalla. Paluu pääkallopaikalle ja tiedustelemaan kadonneiden inien perään. Sieltähän ne sitten löytyikin. Kassan jostain mysteerisestä paikasta! Ei onneksi lattialta, mutta hälytyslaitekorista. Mielenkiintoista. Onneksi löytyivät, olisi voinut tulla erikoinen uintireissu ilman housuja! Heko, heko, ketään ei naurata.

(kuva: freefoto.com)

Tänään tai huomenna ei sitten tarvitsekaan tehdä mitään tai liikkua mihinkään.
Autch ja kiitos, hei.