torstai 10. tammikuuta 2013

Taattu keino saada vihat niskaansa.

Olen yrittänyt kirjoittaa seuraavasta aiheesta jo useamman kerran, mutta se ei ota luonnistuakseen. Olen yrittänyt aloittaa erinäisin sanakääntein pohjukstaakseni asioita niin, ettei kyseessä ole arvostelu, vaan pohdinta. Pohdinta ihmisistä, asenteista, peloista, ennakkoluuloista ja niiden heijastumisesta käytökseen.

Oikeastaan tämä kaikki lähti sellaisesta viattomalta tuntuvasta asiasta, mutta mitä enemmän sitä ajattelin, sitä enemmän minulle tuli paha mieli. En pahoittanut mieltäni mielenpahoittajan tavoin, vaan pikemminkin tulin surulliseksi ajattelutavasta ja sen heijastamasta ahtaudesta. Myönnän olleeni pelkuri ja hannari siinä kohtaa, etten jäänyt keskustelemaan asiasta enempää. Olisi pitänyt.

Haluan kuitenkin tehdä selväksi sen, etten ole kirjoittamassa politiikasta tai uskonnosta. Niistähän ei kannata kirjoittaa, sillä on aivan varmaa millaisia reaktioita se saa aikaan. Ehkä vähän aihe kuitenkin osuu aiheiden tikkataulujen reunoihin.

(kuva: ei-chi.deviantart.com)


Keskustelussa oli julkisuudessa oleva henkilö, johon seurueen jäsenen sukulainen oli ihastunut ja halusi mennä naimisiin. Ko. henkilön historiassa oli myös muita samanlaisia "ihastumisia" homoihin julkisuudenhenkilöihin. Mistä seurasi pientä kevyttä vitsiä siitä, ettei tämä ihastuksen kohde ehkä nyt tämän naisen kanssa aio mennä naimisiin, vaikka nainen pääsisikin jotenkin oudolla tavalla väleihin ihastuksenkohteensa kanssa. Seurueen kolmas osapuoli vesitti keskutelun kuin veitsellä leikaten ilmoittamalla "XXXX ei kyllä pääse naimisiin" (xxx siis se julkisuudenhenkilö). Tämä tuli aivan täysin seinän takaa ja hyvin tiukalla äänensävyllä. Vitsit loppuivat siihen. Miten alkuun pienellä huumorilla varustettu hetki katkesi kuin seinään ja tilalle tuli vihamielinen tilanne. Sen sain sanottua, ettei vielä, mutta ihan varmasti joskus.

Tämän jälkeen suutuin. Suutuin kaikkien niiden puolesta, jotka tekevät arvokasta työtä seksuaalivähemmistöjen ja sukupuolineutraalin avioliittolain puolesta. Tuli kuitenkin taas varmistettua se seikka, että on ensi kesän Helsinki Prideilla syy olla mukana. En usko tuon henkilön olevan kyllä lähistölläkään ko. tapahtumaa, mutta hänen kaltaisiaan on varmasti paljon.

Yhteen lauseeseen kiteytyi suuri määrä asioita, joista puhuminen on myös eräänlainen kiistanaihe. Miksi ei saisi olla ennakkoluuloinen? Eikö se ole hyvä asia, ettei suinpäin juokse suohon? En sitä kiellä, mutta siihen yhdistetty ahdasmielisyys ja maailmankuvan yksioikoisuus ei. Lause oli kuitenkin niin mustavalkoinen, ettei sitä edes heti käsittänyt. Vähän kuin se ettei suomessa ole rasismia. Kyllä, senkin olen kuullut omin korvin.

Ihmiset, mikä teitä vaivaa?

(kuva: wikipedia)

Vaikkakin tämä oli tällä kertaa vain yhden ihmisen sanomana, sen vaikutus jäi kalvamaan. Miten kenelläkään olisi oikeus kieltää toisen ihmisen rakkaus? Eikö avioliitto ole rakkauden muoto? Miksi se pitäisi rajoittaa vain eri sukupuolten väliseksi "oikeudeksi"?
Entä jos minä en halua naimisiin? Saanko lahjoittaa tuon oikeuteni vaikkapa nyt sitten kahdelle miehelle jotka haluavat naimisiin? Se, etten itse halua tuohon sivilisäätyyn astua, ei poista sen merkitystä muilta.
Niin se eräskin nimeltämainitsematon ministeri sanoi ettei avioliitto ole ihmisoikeus. Tylysti viivaa vetämällä hän siis sanoi samalla ettei rakkaus ole ihmisoikeus. Kiitos tästä. Eläinten oikeuksienkin perään voin alkaa huutelemaan. Tunteet kun eivät kuulu siihen kategoriaan, joista voidaan sanoa oikein tai väärin. Ei niistä voida laittaa vankilaan tai edes langettaa sakkoja.

Sisäinen optimisti minussa haluaa uskoa siihen unelmaan, että kaikilla maailmassa olisi oikeus rakastaa ketä haluaa. Pessimisti minussa tietää ettei se tule minun elinaikana olemaan täysin mahdollista. Tulee aina olemaan se porukka, joka tähän tulee huutelemaan pedofiliasta ja eläimiin sekaantumisesta. En silti aio lopettaa unelmaani uskomista tai näistä asioista puhumista.

Rakkaus on jokaisen oikeus. Sinun ja minun. Tänään ja huomenna. Se jonka mielestä tässä yhtälössä on joku väärin tai pielessä voi vähän katsoa peilistä itseään syvään silmiin ja kysyä miksei se niin olisi.

(kuva: keepcalmprints.com)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti