Otetaan se yäk-osasto heti alta pois.
Haava on oudon kipeä.
Siis se haava, joka tulehtui ja sitten putsattiin sairaalassa samalla kun stimulaattori otettiin pois. Se on juiliva. Pääsen huomenna näkemään ihmistä joka voi sitä vähän vilkaista ja ottaa minulle valokuvan. Tikit otettiin viime viikolla pois ja se oli aika tuskaista. Ne olivat oikein imeytyneet nahkaan ja kudokseen. Sairaanhoitaja joutui parin kanssa tekemään töitä. Yksi aiheutti kylmiä väreitä ja kaksi kirvelsi oikein huolella. Sen jälkeen reiät myös rupeutuivat. Niissä on kaikissa pieni rupi päällä, enkä uskalla todellakaan edes koskea niihin.
Mutta ei kutise enää! Ennen tikkienpoistoa selässä oli sen aikainen kutina, että itsehillintä oli todella koetuksella.
Muutoin on vähän tyhjää.
Valmistelen postausta kuun vaihteeseen sijoittuvasta jutusta, joka on kyllä ihan mieletön. Etukäteisvalmistelut ovat menossa hyvää vauhtia, vaikka aikaa on. Tai on ja on. Neljä viikkoa on aikaa. Kuukausi.
Tällä hetkellä kalenteriin on täytetty yksi SuunnitteluPalaveri Ystävän kanssa, Tuusin yökyläily, Kansallisteatterin Frankensteinin ennakkonäytös, yhdet tupaantuliaiset ja erinäisiä terveydenhuoltomerkintöjä. Ei kai siis mitenkään liioiteltua, että todella odotan tuota kuun vaihdetta.
Olen myös ehkä saanut ratkottua yhden asian selville "mitä haluan"-kategoriasta.
Mutta tämä on vielä niin iso ehkä, etten pysty käsittelemään sitä kokonaisena. Pilkon sen palasiin ja pureskelen vähän kerrallaan. Mieleni muuttuu kuin tuuliviiri, sillä pelkään.
Silloin kannattaa ottaa rauhallisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti