Pedro Hietasen nimmari!
S:n kanssa hyökättiin Pedron kimppuun ja saatiin Rajuin Terveisin nimmarit
S sai vielä myöhemmin Kari Peitsamolta nimmarin oikein halauksen ja poskisuukon kera
Day 3 - Lauantai.
Muutaman tunnin yöunet alla. Selkä huutaa ja kiukuttelee. Ehkä vähän ahdistaa siinä aamun tunteina se väsymys ja selän "v*ttuilu". Muut lähtevät aamiaiselle ja teen itse sen ratkaisun, että olen menemättä. Osittain lähtemättömyys johtuu pelosta ja osa väsymyksestä. Nukuin sen aikaa, kun muut söi
(mitään rapujalkaahan tässä ei ollut havaittavissa, ei!)
Tämän jälkeen me pyrähdettiin Luostolle, ametistikylpylään. Kylpylä on ehkä väärä sana, mutta semmoinen kiva pieni allas, jossa oli poreet ja hierova tappaja-suihku. Sen lisäksi vielä erillinen ametistein ympäröity poreallas. Siellä oli katossakin muutamia ametisteja. Seinissäkin oli ehkä joskus ollut, mutta aika hyvin siinä alaosassa oli vain liimat jäljellä. Mietittiin siinä lillumisen ohessa onko joku repinyt ne irti, vai onko ne vaan pudonneet itsekseen
Höyrysaunassa
ei ollut Ritkejä, eikä Eerikkejä (Kauniit ja Rohkeat-viittaus). Vähän oli jännä fiilis
mennessä, koska semmoinen kutupari kävi ametistialtaassa olemassa
piilossa 
Rentouttavan hetken jälkeen palattiin Pyhälle, sillä suunniteltu ohjelma painoi päälle. Oli edessä Honda-visa. Tai leikkimielinen joku. Meidän piti suunnitella radiomainos, jossa piti esiintyä Novalaisten antamat sanat. Jotenkin tosi sellainen "perus-improtehtävä" tuli heti mieleen. Ryhmä Tytöt suunnitteli, veivasi, väänsi ja käänsi ja lopputulos oli kyllä just niin meitä kuin vaan voi
Siinä oli laulua, vitsiä ja lainauksia biiseistä Team Hondalla oli Honda-mies. Joka oli suht suoraan radiosta. Ja sitten ne hävisivät
Kilpailun jälkeen suuntasimme huoneelle. Hääräilimme, hengailimme. Päätimme lähteä vielä kerran käymään huipulla. Porukalla suuntasimme hissillä ylös. Tunnelma oli S:n ja minun kohdalla samanlainen mitä edellisenäkin päivänä. Pelkoa, hysteriaa ja euroviisuja kiljunnan yhteydessä. Ylös päästessä T ja E ilmoittiva tulevansa eri kyydillä alas.
Ylhäällä joimme kaakaot, höpötimme, nautimme maisemista - mitä niitä nyt näkyi - ja lähdimme suuntaamaan alas. T ja E menivät menojaan, kun me S:n kanssa jäimme vielä vähän kuvaamaan maisemia.
 |
| Niinkö tälleen... |
Hyvästelimme hissihepun ja aloitimme pelottavaakin pelottavamman matkan alas. Vakavissaan. Tällä kertaa matka oli pelottavampi, kun yhtäkkiä sumusta leviää eteen maisema kaikkeudessaan. Vähän pimeyttä, valoja ja etäisyydet vain kasvavat. Pelotti niin että melkein itketti. Lohduttelimme toisiamme ja olimme iloisia päästessämme alas. Paitsi ettei vaunu hidastanut. Eikä kuomu noussut ylös!! MITÄ?! APUA! En päässyt hissistä tarpeeksi nopeasti ylös, vaan huomasimme siinä aina nopeastikin olevamme matkalla ylös!! UUDESTAAN! Ei.... Aika horroria se olikin. Puolet matkasta ylös otti niin paljon päähän, ettei ehtinyt pelottamaan. Naurua kyllä piisasi
Ylhäällä oleva hissiheppu oli vähän hämmentynyt meidän paluusta. Emme liikahtaneetkaan, vaan jatkoimme samalla vauhdilla alas. Eikä se kyllä ollut yhtään sen helpompaa! Ei todellakaan! Jälleen itketti. Lopulta pääsimme kuitenkin pois. Kyseessä oli ihan inhimillinen vahinko, mutta meidän kannaltamme ei niin mukavaa! Mutta naurua siitä kyllä sai. Naama oli aivan kipeä nauramisen lopputuloksena. Myös meidän ympärillä tilanne herätti hilpeyttä! Että näin jälkikäteen se oli kyllä koomista, kun jää hiihtohissiin jumiin. Siinä hetkessäkin se oli aika koomista!
Tämän seikkailun jälkeen palasimme hotellille. Esivalmistelimme ruuan. T taisi käydä saunassa? En muista. Sen vain, että tarkoituksena oli syödä Putous ja katsoa ruoka. Oikein löhöporsaina siinä Putouksen aikana lähti meidänkin tunnelma nousemaan.
 |
| Esivalmisteltu |
Illan geimejä ajatellen parkkeerasimme penkin kanssa hyville paikoille. Siihen tuli myös muutama muu mestoille. Myös sellainen, jonka kanssa löytyi yhteisymmärrys tuolin ja hengaamisen suhteen. Kukaan ei kai ollut kenenkään edessä ja meiksät bondaa, hei. Jou!
No ei vaines. Mutta siinä oli hyvä olla. Oli Peitsamo. Sen jälkeen Sici and the Boogie Brothers oikein nostamassa tunnelmaa kattoon ja vetämässä mielettömän hyvän mielen setin!
Bändiä ei vaan voi olla hehkuttamatta! U-P-E-A! Kiipesin kaiteelle istumaan, sillä halusin nähdä Samulin ja vähän pelotti istua muiden navan korkeudella. Humalaisten määrän lisääntyessä kun ympäröivien ihmisten töniminen vain kasvoi. Siinä istuessa ja Samuli Edelmannia odotellessa oli kyllä juuri niin ahtaan näköistä, että hirvitti.
Samuli oli... hyvä. Ei, oli se vähän enemmän kuin hyvä. Ei ihan vielä helvetin hyvä, mutta hyvä. Just semmoinen hyvä mitä pitikin. Bändi jammaili aivan mielettömällä tavalla ja sitä oli todella mukava seurata. Musiikin riemu tuntui rintalastan alla, siellä missä pitääkin. Oli myös ihana olla paikalla mistä näki lavalle! Rumpusession (samuli ja rumpali soittivat yhdessä rumpuja ja bongoja antaumuksella ja Lenni-Kalle Taipale peesas) aikana olin taivaissa. Rummut
 |
| Näkymä ilman, että kameraa tarvitsi kauheasti nostella pään yläpuolelle. |
Samuli sai mut herkistymään jo aika alkuvaiheessa. Lopulta korkki poksahti "kaikki tahtoo"n aikana. Itkin kuin hullu. Lopulta naama oli niin märkä, että se piti kuivata paitaan
Onneksi S:lla oli nenäliinat mukana 
Se oli kuin nuppineulalla olisi poksauttanut ilmapallon rikki. Poks! Mutta se raivoitku puhdisti ja samalla löysin pienen vastauksen siihen mitä haluan. Elämältä.
Samulin lopetettua oli takki aika tyhjä. Kai me siinä jotain vielä seikkailtiin.
Kumpana iltana me oltiin siellä discossa? Perjantaina kai?
Miten vaikea voi olla tämmöistäkään muistaa! Ei kuitenkaan oltu niin myöhään mitä edellisenä iltana, kun seuraavana aamuna olisi kotiinpaluu. Eli Helvetillinen Automatka vol. II.
Känytessämmetakaisin huoneelle oli ilmassa jo vähän haikeutta. Ehkä se johtui siitä pillittämisestä ja siitä, että valmistautui henkisesti lähtemään kotiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti