tiistai 27. elokuuta 2013

Keikkaraportti keväältä, P!nk

Keikoilla on sentään käyty. 
Eräs kaveri totesikin ettei ikinä tiedä olenko kotona, vaikka sairaslomalla olenkin. 
Tarkoittaako sairasloma sitä, että pitäisi kokoajan olla vain kotona? Kun kyse ei kuitenkaan ole tarttuvasta taudista. Ei kyllä kestä kenenkään pää pelkkää kotona makaamista! 

Pink @ Hartwall areena 28.5.2013.

P!nkin keikkaa tuli odoteltua piiiiitkääään! Liput hankittiin T:n kanssa jo joskus marraskuussa ja keikka oli toukokuun lopussa. Lämppärinä P!nkillä oli Redrama, joka ei ainakaan mua lämmittänyt yhtään. T. sen sijaan oli aivan liekeissä ja fiiliksissä. Hartwall areena itsessään on semmoinen "ihan okei" paikka. Järjestelyt on vähän kököt, mutta tekniikka ja äänentoisto toimivia. Itse kaipasin todella paljon vettä keikan jälkeen, mutta sitä ei ollut missään saatavilla. Eikä omia vesipulloja saanut vielä paikanpäälle. Seurauksena seuraavana päivänä migreeni, vaikka join kotiin tullessa vettä ihan roimasti. 

P!nk itse oli ihana ja energinen. Keikkapäivänä olin itse vähän muissa maailmoissa ja virittäytyminen tunnelmaan oli hidasta. Paikanpäällä kaikki kuitenkin muuttui ja pääsin keikkamoodiin. 

Kirjoitin aiheesta toki raportin foorumille, jonka päätin heittää nyt tähän. Olen edelleen täysin samaa mieltä kaikesta, joten miksi kirjoittaa uudestaan kun voi kopioida omaa tekstiään!

Vaikka kaikki Pinkin biisit olivat käsittämättömän hienoja, niin mun sykähdyttävimmät hetket tulivat ennen loppuhuipennusta vanhojen biisien potpurilla, jossa oli Most Girls, There you go :sydän: ja You Make Me Sick (muistaakseni :hullu::tipahdus: 

Sen lisäksi. Rumpusoolo! :tipahdus: :sekopää: hullu: :sydän: :sydän: :sekopää: :pilvi: :tipahdus: oliko tarpeeksi hymiöitä? 
Mun sydän lähti irti ja räjähti!! Rä-jäh-ti! En tiennyt pitäisikö itkeä vai nauraa vai mitä. Tuijotin vain suu auki, kun sisälläni täpinöi niin kovaa, etten edes hengittänyt kunnolla. Se fiilis! SE!!! RUMMUT! SE FIILIS :tipahdus:!!!! (Tuliko tarpeeksi selvästi?) Kun tuntui ettei maailmassa ole mitään esteitä, eikä mikään pidättele mua pätkän vertaa ja kaikki kyllä järjestyy ja miten ne basarit ja lautaset ja mitkä ikinä sai mut nousemaan kaiken yläpuolelle ja miten ikinä, IKINÄ, ei ole mitään parempaa kuin rumpujen rytmi, joka on yhtä varmaa kuin sydän. Sydän ja rummut, niiden takia mä voisin seotakin. 
Sen lisäksi kun siltä huumaltani tajusin, havahduin että myös se Pink hakkaa rumpujaan ja ilmoille pärähtää We are we are:sydän: 
Se hetki oli niin lähellä täydellisyyttä! 

Tämän hetki sekoitti mun pakan niin totaalisesti, etten oikeasti muista enää missä järjestyksessä biisit tulivat. Mikä tuli ensin ja mikä jälkeen. Akustisten kappaleiden aikana olisi ollut hieno fiilis, jollei idiottiyleisön kännyköiden salamavalo (joiden tehot muuten on voimakkaampia kuin järkkäreiden taskulamput... :epäilevä: ) olisi pilannut sitä :norsu: 
Voisko palata siihen aikaan, kun salamalla kuvaaminen oli kielletty :nirppa: Urpot! 
Mua häiritsi tosi paljon se halogeenien loiste ihan joka puolella. Toinen yrittää vetää kaunista ja herkkää ballaadia ja yleisä on ihan läpi valaistu, koska kännykät :epäilevä: :norsu: 

Toinen, joka sai multa jalat alta oli Wicked Game. Pink esitti kappaleen hyvin omanlaisenaan, mutta uskollisena alkuperäiselle. Se oli keikan ainoa hetki, kun jouduin taistelemaan todella kovaa itkua vastaan. Kappaletta tukeva koreografia oli upeaa työtä ja toki rutiinin takana oleva useat esityskerrat ja tarkka harjoittelu näkyivät. Mutta samalla se luotto, jolla artisti ja tanssijat toimivat kappaleen aikana oli yhtä herkkää kuin Wicked Gamekin. :sydän: 

Väliosat (eli vaatteiden ja lavasteiden vaihdot) oli myös rakennettu hienoksi osaksi kokonaisuutta. Felix kävi heilumassa ja olemassa huippu, samoin kuin tanssiesitykset. Nykytanssin ilmaisu on nousemassa mulle korkeammalle, vaikken jotenkin ole aiemmin päässyt tanssiin sisälle yhtään. Tanssi vaatii niin paljon, ettei sitä voinut kuin ihastella kerta toisensa jälkeen. Tanssijoille oli mielestäni myös annettu omaa aikaa ja arvoa muutenkin kuin vain taustatanssijoina. Heillä oli esityksessä varattu omaa aikaa ja annettu taiteelle tilaa. Eikä se ollut vain tyhjää täytettä! 

Try oli käsittämättömän hieno! Ilma-akrobatia ja videollakin nähtävä koreogragia oli mykistävä! Eikä sitä voi sen enempää oikein mitenkään kuvailla. 

Shown osaset olivat kyllä rakennettu harkiten. Ilma-akrobatia, tanssi, musiikki, bändin palaset ja yhteinen show kyllä välittyi. Keikka oli samaan aikaan intiimi, mutta myös suuren luokan show. Pink antoi eturiviläisille nimmarin, josta se onnellinen voi käydä ottamassa tatuoinnin :hullu:, sai läjän lahjoja (muumi ja ne itse taotut korvikset :hullu: ) ja veti oikeasti todella taidokkaan esityksen. 

Koen itsekin pientä krapulaa (sekä migreeniä ja keho-ongelmaa) eiliseltä. 
Vaikka en ihan joka hetki ollut ihan täysillä läsnä, niin hieno kokemus. 
Encoren So What oli niin täydellinen lopetus, että vaikka kaipasin Funhousea ja Family Portraittia, niin ei se mitään. Ens kerralla! 

P!nk on ollut pitkään sillä Must See-listalla, mutta aina aiemmin liput menivät vain ohi. Olen ehkä vähän onnellinen vieläkin tämän keikan toteutumisesta. P!nkin keikalle ehdottomasti uudestaan, jos vain muut detaljit onnistuu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti