Oho, päivitys! Fanfest ja X-Files

Koska elämä vetää mua tällä hetkellä huolella päin nenänvartta en ole jaksanut päivittää pitkään aikaan. Semmoista se nyt on, elämä. You'll never know what you're gonna get. 

Viime viikonlopulla oli kuitenkin hetkellisesti jotain todella kivaa. Nöyryyttävääkin, mutta kivaa. Vaihtelua ja variaatioita. Parantamisen varaa olisi ollut matkan varrella paljonkin, mutta.. niin, no. Olisi ollut. Piste.

Vietin viikonlopun Fanfestissa, Paasitornissa ystävieni Riikan ja Joonaksen kanssa.
Tarkemman version Riikan valmisteluista voi lukea linkin takaa. Joonaksen blogista löytyy myös videota materiaalista.

Oikeastaan mun osuus lähti siitä, kun Riikka kyseli fb:ssä olisiko kukaan mahdollisesti kiinnostunut lätisemään hänen kanssaan salaisista kansioista fanfesteilla. En oikeastaan edes harkinnut asiaa, vaan suostuin. Onhan X-Files (sama asia.. fani ei osaa sanoa suomeksi) elämäni tärkein tv-sarja. Ehkä muutama vanha kotimainen tv-sarja/ohjelma on siellä aika lähellä, mutta X-Filesiin liittyy pisin historia, tärkeimmät hahmot, tapahtumat, fanimateriaali, tunteet ja aivan kaikki! X-Files on siis kaikki kaikessa. Kulutin ison osan 90-luvun lopusta lukien fanfictionia, selaten fanien tekemiä kuvia ja ladaten netistä materiaalia (oops, tein laittomuuksia!) mitä oli saatavilla. Pienen fanitytön elämä 90-luvun lopussa oli haasteellista, mutta onnistunutta. Niitä tulostettuja tekstejä on edelleen tallessa!

Viikko sitten vietin aikaa kirjoittamalla, pohtimalla mitä haluamme sanoa ja googlamalla kuvia. Riikan tehdessä samaa, saman katon alla.

Lauantaina oli tarkoitus suunnata Helsinkiin heti aamusta, mutta kehoni ei millään suostunut toimimaan haluamallani tavalla. Jumitin kotona googlaten vielä viimeisiä kuvia ja vain tuijottaen eteeni. Ei kovin hyödyllistä. Käytin myös tunnin etsiessäni vaatekappaleita, joiden tarpeesta en voinut olla varma. Ei niin yhtään hyödyllistä. Lopulta pääsin iltapäiväksi paikalle ja pääsin kokemaan jotain niin extravaganzaa kuin paneelin aiheesta BBC:n Sherlock Pähkinänkuoressa.

(kuva miljoonaan kertaa reblogattu tumblrissa)

Paneeli oli erittäin viihdyttävä! Huomasin kuitenkin olevani aivan totaalisen pihalla tämän ajan fanituskulttuurista. Outoa termistöä ja ihmeellisiä viittauksia ja muut nauroivat ja itse näytin peuralta auton ajovaloissa. Mutta tämä on aihe jota aion käsitellä erikseen. Nythän puhutaan edelleen osallistumisestani fanfest-tapahtumaan. Vaikkakin fanfest keskittyi nimenomaan fanituksen erilaisiin ulottuvuuksiin ja niiden ilmenemiseen. Sen lisäksi oli nähtävillä mikä nyt on pinnalla ja mikä ei - nörttilöissä. Doctor Who, Sherlock ja mitä niitä nyt oli. Ohjelma löytyy edelleen tapahtuman sivuilta.

Lauantai huipentui Café Mascotin kautta Riikan budoaariin. Siellä viimeistelimme seuraavan päivän luennon materiaalin (yeah, right) ja stressasimme. Jossain kohtaa myös nukuimme.

Riikan kello soi joskus epäinhimillisen aikaisin. Vaikka olinkin ollut hetken hereillä ennen soittoa en saanut kärsinyttä kehoani nousemaan ja toimimaan.
Lopulta jäin vielä viimeistelemään cosplay (-nykykielellä "cossi"-)asua ja lookkia. Rakastuin mustiin piilareihini aivan äärettömän paljon ja sulkiessani oven takana koin jotain hämmentävää.

Viimeisen kahden vuoden aikana olen ollut epävarmempi, epävakaampi ja kehoni reistatessa myös luotto ulkonäöllisiin asioihin on kadonnut olemattomiin. En myöskään ole ollut kiinnostunut siitä ja se on näkynyt. Sunnuntaina aamupäivällä, kävellessäni jalassani muutakin kuin legginssit tai verkkarit tunsin olevani hyvässä paikassa. Pidin siitä, miltä silmät saivat minut näyttämään ja koin olevani riittävä. Se on puuttunut pitkään. Ehkä se oli vain valhetta jonka avulla selvisin päivästä, mutta siinä hetkessä se oli hyvin todellista. Eikä muiden sanomisilla ollut mitään väliä.

(c) Riikka Kiviaho

Paasitornissa meno olikin aivan hulvatonta. En tiennyt miten päin olisin ollut. Hermoilin, stressasin ja kaikkea siltä väliltä. Yritin hengittää ja pysyä kasassa. Kohtasin yhden maailman pelottavimman asian ja kävelin itse vapaaehtoisesti kameran eteen. Kävimme kuvauttamassa cosplaymme, yhdessä ja erikseen. Astelin kameran eteen myös yksin, kenenkään pakottamatta. Luulin pyörtyväni, muttei niin käynyt. Jalat kyllä vapisivat - sopivasti.

(c) Riikka Kiviaho

Pelko on hyvin vahvasti läsnä yllä olevassa kuvassa. Pelotti niin mielettömästi.
Riikan blogi avaa tästä eteenpäin tilannetta aika hyvin.
Lopputulos kaiken sekoilun ja hämmennysten jälkeen on, että me selvisimme.
Selvisimme siitä niin, että meitä on pidetty aivan surkeina, mutta myös loistavina! Sehän riittää. Ehkä.

Sunnuntai päättyi osaltamme siihen. Kävin vielä hakemassa Riikan luota tavarani, syömässä ja laahustin Joonaksen vessan kautta kotiin. Joonaksen vessa on tärkeä mainita, sillä jotenkin niillä huudeilla tapahtuu aina jotain kummallista! Tällä kertaa se oli hätävilkut päällä oleva auto ilman kuskia. Vähän kuin vauhdissa pysäköity auto, jonka omistajan ovat alienit kaapanneet! Salaliitto!! Colonistit tulee! Wääähäää! No ei, mutta mielikuvitus lähti vauhtiin saman tien.

Nyt on torstai, enkä vieläkään ole täysin selvinnyt viikonlopusta. Osa vaatteista on edelleen siinä kassissa jonka kanssa reissasin ja kassi sohvalla. Kroppani on väsynyt, mutta se olisi sitä varmasti muutenkin.

Mitä tästä opimme?
Älä suunnittele presentaatiota huolimattomasti ja viimeistele sitä edellisenä iltana puolenyön aikaan. Äläkä ainakaan jätä harjoittelematta! Ei ehkä kannata myöskään sopia presentaatiota, esitystä tai mitään suurempaa alle kahden kuukauden päähän isosta kirurgisesta operaatiosta. Kroppa ei kestä! Ja sekös ottaa päähän.

Muistot viikonlopusta ovat äärettömän hyvät.
Toivottavasti fanfest järjestetään ensi vuonna uudestaan! Olemme silloin valmistautuneempia ja varmempia. Aihe ei välttämättä muutu, sillä X-Filesistä saa ohjelmia luotua miten monta tahansa!

♥