torstai 5. joulukuuta 2013

Happenings, happenings, happenings.

Mitä seuraavaksi?
Tässä hetkessä on oltava asioita, jotta on tavoitteita. Tavoite on selvitä seuraavaan tapahtumaan edes jossain kuosissa. Haastaa itseään päivittäin, ettei jää vain paikalleen. Jotenkin on yritettävä pysyä elämänsyrjässä kiinni ja senpä takia tulevaisuudessa on seuraavanlaisia kalenterimerkintöjä.

Ensi viikolla Hobitti - Smaugin autioittaman maan ensi-ilta ja Pyhä-tyttöjen yhteinen pikkujoulureissu (kyllä, siihen liittyy myös Cheek). Joulun ja vuodenvaihteen haluaisin viettää vain jossain poissa. Ehkä tähän on olemassa pienet mahdollisuudet, mutta katsotaan nyt. Ensi vuosi alkaa kuitenkin aivan uskomattomissa merkeissä. 1.1.2014 tulee Briteissä Sherlock Holmesin kolmannen kauden ensimmäinen jakso! Se, miten tätä seurataan on vielä vähän auki, mutta jotenkinhan se on nähtävä!

Tammikuussa on kyllä muutakin hienoa tiedossa. Finnkinon NT Live esittää uusintanäytöksen Frankensteinista! Kyllä, siitä Frankensteinista, joka vei jalat ja tajun. Sitä odotan kyllä innokkaanakin.

Helmikuussa on Pyhä-tytöt Liekeissä kiertuetta. Cheekin keikkaa pukkaa ja me olemme niin siellä.

Maaliskuussa 30 Seconds to Marsin keikka Helsingissä ♥.

Siinähän sitä jo sitten onkin suunnitelmia ja joitain tarttumapintoja ja asioita joita kohti pyrkiä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti