Vuoden vaihtuessa on trendikästä ja perinteikästä katsoa mennyttä vuotta taaksepäin ja summata yhteen asioita. Myönnän, kun äitini olohuoneessa oleva "helvetin äänimerkki", eli isäpuoleni perintöseinäkello kilahteli äänimerkkiään kertoakseen vuorokauden vaihtumisesta mietin itsekin mitä tuli viime vuonna tehtyä. Aiemmin on ollut tapana summata vuosi siinä syntymäpäivän korvilla, mutta nyt tuli jotenkin suurempi tarve ynnätä vain se vuosi 2013 omassa päässään.
Tapahtumaköyhäksi vuotta ei voi väittää millään mittapuulla. Jos nyt vaikka ajattelee, että kävin kahdesti Lapissa, kahdet festarit, parhaimpia asioita livenä, muutamahko Cheekin keika (sisältäen molemmat jäähallit), muutama Antti Tuiskun keikka, Pinkin keikka, Stam1nan keikka, useita leffoja ja teatterielämyksiä. Puhumattakaan miten tehtiin Pyhien Tyttöjen kanssa kolme reissua vuoden aikana! Kyllä, kolme. Pyhä - mistä kaikki alkoi, Ruotsi - Tätiloiste Jatkuu (tosin valitettavasti ilman yhtä Tyttöä) ja viimeisimpänä Nova Clubin voittoristeily.
Ystävät näyttelivät viime vuodessa isointa roolia. Kiteyttäisin vuoden aika hyvin jyvät akanoista-teemalla. Olen aina arvostanut ystäviäni korkealle, mutta tänä vuonna jokainen jota kutsuin ystäväksi oli todella sitä. Erityisellä lämmöllä olen ajatellut niitä, jotka olivat tukena syksyn aikana. Ystävyys on semmoinen jännä asia, että se syntyy vain luottamuksen ja ajan kanssa. Sekä myös sillä, että haluaa toiselle hyvää. Se ei pidä sisällään manipulointia, eikä töykeyttä. Ei, ystävyys on hieno asia ja on surullista miten se on joillekin vaikea asia. Pitää myös haluta päästää ihminen lähelleen.
Ihmisiä nyt tulee ja menee, mutta toivon niiden ihmisten, joita pidän ystävinä pysyvän edes jossain muodossa.
Siinä missä viime vuodessa oli parhaimpia asioita mitä pitkään aikaan, oli myös pahimpia ja ikävimpiä kokemuksia. Jossain kohtaa ajattelin myös niiden pitävän tasapainoa yllä, mutta se on jotenkin kieroutunutta. Täytyy voida olla niin, ettei hyvästä olosta joudu kärsimään myöhemmin. Viime vuonna ei ollut niin. Jouduin kahlaamaan syvissä vesissä, mustissa hetkissä ja kohtaamaan asioita, joita en odottanut tapahtuvaksi vielä. Luopuminen ja siitä päättäminen tekee edelleen kipeää, enkä usko sen helpottavan vähään aikaan, jos koskaan. Ehkä se vain muuttaa muotoaan tai itse turtuu. Oikeastaan syksyn kaikki vaikeudet kulminoituivat tuohon luopumiseen. Sen jälkeen kaikki hiljeni.
Itse vuodenvaihtuminen sujui näppärästi. Pelkäsin aivan äärettömän paljon. Äitini luona ulkoa kuuluvat äänet vielä jokseenkin kaikuivat ja olin ainoa henkilö hereillä. Äiti nukkui sohvalla ja siskontyttö näki painajaisia. Hienoja hetkiä. Onneksi pauke oli kuitenkin aika nopeasti ohi.
Vuosi alkoi kuitenkin toisenlaisilla pommeilla kun BBC Sherlockin kolmas kausi pärähti (netti)eetteriin. Siitä selvittyä ja vuorossa oli jo seuraava jakso! Sen lisäksi meillä oli S:n kanssa liput Finnkinon NT Liven Frankensteinin näytökseen. Aikamoinen annos Benedict Cumberbatchia ja lempiasioita. BBC Sherlockin kolmatta kautta on tullut odotettua aikamoinen ajanjakso ja National Theatren Frankenstein on eittämättä parasta teatteria mitä olen ikinä nähnyt.
Mitä odottaa tältä vuodelta?
Muutosta joihinkin asioihin ainakin. Ainakin pyrkimys niitä kohden on aika korkea. Kuntoutumista kohden on taisteltava. Ehkä tämä tämän hetkinen hiljaisuus on myös tyyntä myrskyn edellä. Viime vuonna painettiin aika kovalla tahdilla tässä kohtaa jo menemään suunnitelmien ja täpinän kanssa. Nyt sitä yrittää kuulostella mitä siellä nurkan takana ehkä on odottamassa. Tunnelma on ihan erilainen, mikään ei ole kovinkaan kirkasta, mutta pieni aavistus jostain tulevasta on olemassa.
No, sen verran on tulossa että Sherlockin kolmas jakso tulee sunnuntaina. Ja ensi viikolla on lääkäri ja tämmöistä normisettiä.
Mutta muutoin. Who knows!
Piis and lööv.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti