Eurydike-ennakko @Kansallisteatteri 18.1.2013.

Ennakosta toiseen. Frankensteinin ennakossa oli jaossa etukuponkeja, joilla oli oikeus ostaa itselleen edullisempi lippu seuraavaan ennakkoon, Eurydikeen. Ensi-ilta näytelmälle on tätä kirjoittaessa eli 20.2.

Sarah Ruhl - Eurydike
Suomennos - Michael Baran
Ohjaus - Yana Ross
Dramaturgi - Ewa Buchwald
Eurydike - Emmi Parviainen (TeaK)
Orfeus - Harri Nousiainen
Eurydiken Isä - Juha Muje
Tuonpuoleisen Herra - Petri Manninen
Eurydiken Isoäiti - Terhi Panula
Äänekäs Kivi - Antti Pääkkönen
Pikku Kivi - Saska Pulkkinen (TeaK)
Iso Kivi - Jesse Vinnari (TeaK)
Vanha Nainen, numeortiedustelun Anneli, Orfeuksen seuraava vaimo - Pirjo Luoma-aho

Lavastus ja puvut - Zane Pihlström, Musiikki - Antanas Yasenka, Valosuunnittelu - Aslak Sandström ja Ville Toikka, Äänet - Veli-Pekka Lahtela, Videosuunnittelu Petri Tarkiainen, Naamiointi - Laura Sgureva ja Petra Kuntsi

Orfeuksen ja Eurydiken tarina on toivottavasti jollain tavalla tuttu. Tokikaan tässä kohtaa ei ole haittaa jos ei ole. Sarah Ruhl on tehnyt erinomaista työtä ja Ewa Buchwaldin dramaturginen näkemys tuovat tarinasta esiin uuden puolen. Vanhasta tarinasta tulee näin täydempi, aukkojen täyttyessä uudella tulkinnalla. Orfeus matkaa kyllä manalaan hakemaan vaimoaan takaisin ja loppu on edelleen yhtä lohduton, siinä ei muutosta näy. Ei käy kuolemaa uhmaaminen. Mutta tässä kohtaa siihen on saatu myös palasia raikkautta ja uuden tuntua. Eurydiken näkökulma asioihin ja modernin maailman tuominen ovat molemmat asioita, jotka pitävät otteessaan.

Esitys on tekstitetty englanniksi ja venäjäksi, joka haittasi alkuun. Tekstitys tuntui spoilaavan muutaman repliikin ja ihan alkuun myös söi luonnollisuutta näyttelijöiltä. Tätä luonnottomuutta kesti toki vain ensimmäisen 10 minuutin ajan, jonka jälkeen näyttelijät ehkä itsekin pääsivät jotenkin parempaan vauhtiin.

Kansallisteatterin Eurydike on vahva teos. Se tuo erilaisella tavalla meille katsojille eteen nykyajan. Sen, miten sittenkään ei mikään ole muuttunut ja mies määrää. Nainen voi yrittää, mutta miehen mielitekojen mukaan mennään. Mies tekee sormuksen, mies juhlii häissä, nainen valmistelee hääkakkua yksin. Niille kiihkofenimisteille joiden mielestä euroviisu on uhka tämä olisi mielenkiintoista katsottavaa. Moneltako nousisi savu korvista kun nainen kertoo miten mies jättää joitain asioita täysin naisen vastuulle. Puhumattakaan naisen juhlinnan seuraamuksista.

Eurydike on ohjaaja Yana Rossin ensimmäinen ohjaus Suomessa. Ross on tehnyt ohjauksia Liettuassa ja Saksassa. Suomen debyyttiohjaus onkin kansainvälisyyttä henkivä. Tekstitysten lisäksi mukana on venäläiseltä kuulostavaa diskomusiikkia, visuaalisia elementtejä ja symbolismia. Itsellä ainakin näiden myötä nousee esiin, että puhuttu kieli voisi olla mikä vain, näytelmän päähenkilöt voisivat olla missä päin maailmaa tahansa. Eivätkä he missään vaiheessa profiloidu minkään mantereen edustajiksi. Hahmojen universaalius nousee esiin ohjauksen ratkaisujen kautta. Sen lisäksi näyttelijävalinnat korostavat ohjausta. Kuten hyvän teatterin kuuluukin.

Luettuani Helsingin Sanomista Yana Rossin haastattelun ihastuin uudelleen ratkaisuihin. Ross käyttää rohkeasti niitä draaman peruslakien yksinkertaisimpia kikkoja hyväkseen, joita ei kohtaa kovin usein. Kuten näytelmän aloittaminen ilman odotusta. Ei mitään alkuhiljaisuuksia, vaan suoraa toimintaa. Ohjauksessa on myös Brechtiläisiä piirteitä, joiden kautta katsoja joutuu myös itse valitsemaan kantansa. Auttaako hätää kärsivää, vai olla "muka puolueellinen" ja vaieta, aiheuttaen näin samalla hallaa hädässä olevalle.

Eurydiken vaikeinta roolia näyttelee ehdottomasti Terhi Panula. Hiljaisuuden tekeminen ei ole koskaan helppoa. Panulan rautainen ammattitaito paistaa kuitenkin läpi joka hetkessä. Hahmoon ja sen toimintaan jää jumiin, mikä on ehdottomasti vain hyvä asia.

Rossin ohjaus tuo myös vahvan fyysisyyden lavalle. Sen, mitä olen kaivannut pitkään. Ei todellakaan mennä siitä mistä aita on matalin, heittäytymisen ollessa avaintekijä. Emmi Parviaisen roolityö näkyy ja tuntuu. Fyysisyys on hienoa, eikä kalpene akrobatiaan taipuvien Kivien rinnalla. Ohjaus myös haastaa nuorta näyttelijää asioihin, joiden toimivuutta epäilisin, jos vain kuulisin niistä. Kuitenkin tapahtumien edetessä ostan ratkaisut ja ne toimivat.

Nautin suuresti näyttelijöiden monipuolisuudesta. Petri Mannisen "molemmat puolet" ilahduttavat suuresti. Näyttelijää, joka hallitsee niin komedian kuin draamankin on kerrankin käytetty monipuolisella tavalla. Usein kun näkee niitä, että jompi kumpi puoli jää vajaaksi. Nyt ei jää. Mannisen roolityö kirvoittaa niin vedet silmiin naurusta, kuin vihan rintalastan taakse ällötyksestä. Pirjo Luoma-ahoa ei meinaa alkuun tunnistaa ja Kiviä näyttelevä kolmikko häikäisee kehotyöskentelyllään.

Ainoa, johon huomaan väsähtäneeni on videokuvan käyttö. Videotehosteita on ollut niin paljon, niin monissa teoksissa ja vain lisääntyvällä määrällä, että sen aika alkaa jo olemaan ohi. Siihen väsähtää. Ehkä siksikin, että edellinen näkemäni näytelmä samalla lavalla pohjautui niin vahvasti videoon, ettei tämä tuo kuin tylsyys-aspektin Eurydikeen. Mutta sitten Edith Gerritsmanin valokuvat ovat sitä kaivattua erilaisuutta! Valokuvat ovat kauniita ja kunnioittavia herkästä aiheesta. Tyylikkäästi toteutettuja ja huomaan vieressä istuvan vanhemman rouvan liikuttuvan niistä. Syystäkin.

Kaikenkaikkiaan Eurydiken vahvuus jakaa varmasti mielipiteitä. Alun erilaisuus ja outous voivat olla liikaa. Vahva kantaaottavuus jakaa varmasti myös. Esiin nousevat teemat ovat niitä tämän hetken vaikeita asioita. Rakkaus, vanhuus, kuolema, unohtaminen, valintojen tekemisen vaikeus.
Ennakosta poistui useita henkilöitä kesken kaiken, moni varmasi omasta syystään, mutta uskoisin myös näytelmän vaatiman avoimuuden vuoksi. Eurydike vaatii katsojalta vahvasti avoimuutta kaikkea kohtaan ymmärtääkseen kokonaisuuden. Ennakkoluulot on kyettävä siirtämään syrjään, negatiivisuudet on voitava ylittää ja kyynisyys on jätettävä narikkaan. Näillä seikoilla on iso ja merkittävä tekijä katsojalle. Sen voisi mainita näytelmän tekstissäkin. Vaativuus kuitenkin palkitaan.

Suosittelen haastamaan itsensä ja menemään katsomaan tämän. Paitsi jos haluaa elää kuplassaan ja välttelee haasteita.