Matkaraporttia joulukuulta.

Joulukuinen Tampereen reissu on jäänyt raportoimatta kaiken voimia vievän toiminnan alle. Myös se, että päädyin aika suoraan Tampereelta Töölöön vaikuttaa asiaan. En vain ole jaksanut käydä tekstien tuottamiseen ja kuvien kimppuun.

Lähtöaamunahan kävin pikaisesti siellä Töölössä. Sieltä suoraan lähtöpaikkaan ja taistelemaan porukkaa matkaan lumisateessa ja tuiskussa. Samassa autossa matkasi AvoKälyPuoli, Zeus ja AVK:n sisko.
Hetki meni taistellessa, mutta pääsimme kuin pääsimmekin matkaan. Noudatimme yhden pysähdyksen taktiikkaa Zeuksen huutokonsertin ollessa kiivaimmillaan ja ärsytyksen kasvaessa. Matka itsessään sujui mallikkaasti. Jäin matkasta Nekalaan, kun muu poppoo jatkoi vielä toiselle puolelle kaupunkia.

Pitstop-paikkoja oli siis kaksi. Tämä Nekalan paikka ja Härmälän kulmat. Toisistaan todella voimakkaasti poikkeavat paikat. Ensimmäisessä oli kompakti yksiö tilaihmeineen ja toisessa kaksio pienen kylmyyden kera. Tietysti myös erot johtuivat asunnon asukkaista persoonineen.

Ensimmäisessä pääsin juhlimaan syntymäpäiviä syömällä kakkua ja seurailemalla noin parivuotiaan pojan maailmanmenoa. Se oli vallan hieno ilta. Valvoimme myöhään vain rupatellen, kuunnellen musiikkia ja voin kertoa. Se oli niiiiiin rentouttavaa! Uskomatonta melkein.

Seuraavana päivänä siirryin paikasta toiseen. II-residenssi olikin sitten kauempana. Alkuun veimme tavarani perille ja palasimme keskustaan. Koko täjän ajan näytin vähintään epäilyttävältä. Hymyilin niin suurella virneellä kuin mahdollista. Sydänalassa kupli ja teki mieli hypähdellä. Ahmin katseella kaiken ympärilläni. Jos olisi sosiaalisesti korrektia, olisin varmasti myös kiljahdellut.

II-residenssin Pomo. 

Kaupungilta haimme erääseen joulupakettiin viimeiset lisäykset, pyörähdimme Koskikeskuksessa jostain oudosta syystä ja kävelimme Vuolteensiltaa pitkin Kehräsaareen. Kehräsaaressa minut vietiin syömään Hookiin wingsejä. Harmikseni en tajunnut ottaa matkalla ainoatakaan kuvaa. Vuolteensillan näkymät huumasivat minua entisestään. Tunsin miten energia kerääntyi sisääni ja voimaannuin. Ihmiset ympärillä toki painelivat kiireellä ohitseni. Arkisen aherruksen pakertajat paahtoivat menemään ja itse koin olevani jossain maanpäällisessä paratiisissa siinä hetkessä. Rakastuin kaupunkiini entistä enemmän.

Kehräsaaren puolella tämä vielä korostui. Se yöllinen maisema ravintolan ulkopuolella toi mieleeni muistikuvat opiskeluajoilta, kun työssäoppimismatkallani Viljandissa löysin sieluni maiseman ja hengen. Tuossa hetkessä oli jotain samaa, vaikka toki Tampereessa on paljon omaakin. Ehkä se valaistus auttoi asiaa. Ja se, että ylläni oli sama takki kuin silloinkin. Mutta se oli hyvä. Wingsit eivät olleet kulinaristisesti mitenkään järisyttäviä, mutta ihan kelvollisia ja niistä sai itsensä täyteen.

II-residenssissä ei oikein muuta tapahtunut. Selkä oli hyvin, hyvin kipeänä ja illan elokuvan aikana nukahdin täysin. Herätessä oli hyvin hankalaa olla tietyissä asennoissa, mutta sain jotenkin unenpäästä kiinni. Väitän syvästi, että residenssin sohvamajoituksen nukkumapaikan tyynyt edesauttoivat sitä, että edes sain nukuttua. Jokainen liike kun aiheutti räjähtävää kipua.

Tampereen viimeinen päivä oli oikeastaan ainoa, joka sisälsi jotain suunnittelua. Sisareni kanssa oli sovittu, että hän tulee noutamaan minua kotiinpäin ja käymme samalla Tallipihalla hevosajelulla ja katsomassa mitä muuta siellä on. Sisareni ei eksynyt matkalla ja oli puolenpäivän aikaan nurkilla Tuusinsa kanssa. Tai siis minun Tuusihan se on. Hänen Lapsi, minun Tuusi. Tuusi tuusinen olikin aivan intopinkeänä hevosjutuista.

Vossikka-ajelun peli. 

Matkalla tallipihalle autossa käytiin mielenkiintoisia keskusteluja. Navigaattori ei ihan toiminut kummankaan puhelimessa, joka sai aikaan naurunhörähdyksiä ja kirosanoja tasaisen verran. Kieltämättä aika koomista miten juuri siellä ei sitten navigaattorit toimikaan. Ei se Tampere nyt niin pohjoisessa ole.

Tuusi bongasi vaalenapunaisen talon, joka oli "erimakee" ja "siisti". Hän voisi asua siellä kanssani, koska Pinkkinen Kerrostalo on niin täydellistä Prinsessoille! Mitäs muutakaan. Miksi edes kysyin?! Tie-ten-kin! 

"Kato Sisko, tuolla olis Pispala!" 

"Tantti! Älä kiroile! "

Kyllä. Pispalasta tuli kirosana. Samoin kuin hotellin seinässä luki "ilmainen parkkipaikka ja lastenhoito" oli myös heti kirosana. Ihan ei löytynyt neljävuotiaan aivotuksille selvitystä. 

Hevosvoima. 

 Tallipiha oli ihana! En ole todellakaan mikään jouluisen ystävä, enkä jouluihminen ollenkaan, mutta tuolla oli aivan ihanasti laitettu paikat tunnelmallisiksi. Ei mitään ylitsevuotavaa, mutta kaunista. Visuaalinen minäni nautti. Hevosajelulle päädyttiin sitten koko porukka. Alkuun hieman arkailin haavan ja selän puolesta, mutta suostuin kuitenkin. Kuljettaja lupasi yrittää olla hellävarainen ja yhden hevosvoiman kulkupelikin näytti lempeältä. Olikohan se jotenkin fuulaa?

Ajelu itsessään oli kyllä mukava. Vähän oli viileää, mutta kuitenkin. Olin edelleen hymyilevä ja idiootti samaan aikaan. Vossika-ajelun jälkeen Tuusinen halusi vielä ponitalutukseen. Tilaisuuksia ei ole aiemmin ollut ja tämä käytettiin heti hyväksi. Olihan se aivan fiiliksissä. Ja kuin kala vedessä. Talutusreissun jälkeen hän ilmoitti haluavansa oman ponin. Kuinkas sattuikaan.

Neiti tahtoo ponin kyytiin. 

Olimme valmiita lähtemään kohti kotia, mutta Tuusisen matkan viimeinen kohde oli Peppi Pitkätossun elokuvassa mukana ollut karuselli. Luulisi, että kylmä ilma olisi käynyt kasvoille ja ollut inhottava. Mitä vielä? Penska oli aivan onneissaan pyörimisestä ja leikistä. Taisi se jotain laulaakin siellä pyöriessään.

Jihuuu! Peppi Pitkätossun karuselli. 

Vielä matkaeväät mukaan ja nokka kohti kotia. Tai joidenkin kotia. Lupasin jäädä Hyvinkäälle Tuusin kanssa leikkimään. Lähtö teki tiukkaa. Olisin halunnut nähdä enemmän, tehdä enemmän ja imeä itseeni vielä hippusen verran Tampereen Taikaa. Ei auttanut ja auton nokka käänneettiin etelään. Ikävä jäi. Asentoakin oli vaikea löytää, sillä selkä oli nyt jo liekeissä. Liekeissä soi myös Siltsun versiona takapenkillä. Matkamusiikkia kerrakseen.

Matkaeväkset. Aikuisten kahvi ja kaakao. Lapselle maggara. 

Niin se meni, matka. Jäljellä oli hengailua Hyvinkäällä. Haavahoitoa keittiön pöytään nojaten ja läheltä piti-tajunnantason laskuja. Voi kai sitäkin kokemuksena pitää, että on niin terävä ja kirkas kipu jotta ihan tähtiä näkyy. Näin kävi. Onneksi paikalla oli maailman paras hoitaja Tuusi ja terapiakoira.

Alla olevat kuvat, viimeisen poislukien on Tuusin kuvaamia.

Terapiakoira. 

Ajatuskupla vain puuttuu. 

Lapsi kuvaa tärkeitä asioita. 

Menikö asiat pieleen, kun tuli pannukakku? (kuvan otti Lapsi)

Eläimen MielenOsoitus. 

Viimeisen kuvan otin koiran mielenosoituksesta sisarelleni. Sisko lähti käymään kaupassa ja koira reagoi näin kun ei päässyt mukaan. Tuolla lumisateessa se oli niin kauan, että oli lähes valkoinen. Tuolloinkin saapui sisälle vasta kutsusta. Tai käskystä oikeastaan. Hömelö koira!

Tampere, oi tampere. Vielä minä palaan takaisin entistä ehompana.
Lupaan sen.