niin kipeitä ja vaikeita
ettei niistä puhumalla selviä.
- Egotrippi: Matkustaja -
Kuukausi sitten alkoi operaatio Syötä Kissaa.
Yksi kissoistani oli laihtunut lyhyessä ajassa todella paljon. Suoraan sanoen kuihtunut silmissä olemattomaksi kasaksi luuta ja nahkaa. Ystäväni alkoi syöttää hänelle erinäisiä ruokia monta kertaa päivässä. Lopulta kissaa ruokittiin puolentunnin välein ruuilla, joiden pitäisi saada paino nousemaan. Paino ei kuitenkaan kääntynyt noususuuntaan millään.
Vein kissan ensimmäiseen eläinlääkäriin, joka epäili vahvasti kilpirauhasen liikatoimintaa. Oireisto oli kuin oppikirjasta. Tulokset tulevat muutamassa päivässä ja sitten soitellaan tarkemmin. Tack o' hej.
Puhelu tuli, mutta epäselväksi jäi johtuiko tulos näytteen sameudesta. Soittelemisiin siis. Soittoa ei kuulunut ja stressasin yhden yön hullun lailla asiaa. Seuraavana aamuna sain eläinlääkärin kiinni, eikä sameus vaikuttanut mitenkään. Kissa pitäisi viedä parempiin tutkimuksiin.
Olin shokissa ja sekaisin. Mihin sen kissan veisin? Millä ja mitä ja miten?!
Matkustin kissojen sijoituskotiin yöksi ja toimittaisin sieltäkäsin kissan lääkäriin.
Viime viikon maanantain aamun ensimmäinen tunti tuntui vuorokauden mittaiselta. Lopulta sain meille ajan ja uskoin asioiden järjestyvän.
Kissan kanssa lääkärireissu sujui nopeasti. Palasimme sijoituskotiin odottamaan tuloksia. Tunnit olivat pitkiä ja vähän väliä minut valtasi kauhu siitä, ettei mitään olisi tehtävissä. Kauhu salpasi hengityksen ja sai sydämen hyppäämään yhden lyönnin yli. Kyllä, se olisi kauheinta mitä voisi olla.
Lopulta tulokset selvisivät. Eikä niissä ollut mitään mikä olisi antanut vastauksen kissan kunnon heikkenemiselle. Ei maksassa, ei munuaisissa, eikä muissa veriarvoissa. Mikään ei selittänyt mitään. Katsoin kissaani, sitä miten hän ei päässyt hyppäämään sohvalle, miten hän oli kirjaimellisesti luuta ja nahkaa ja heilui jopa maatessaan paikallaan. Tunsin miten maailman hajosi ympärilläni kun kuulin kysyväni paljonko sen lopullisen päätöksen tekeminen maksaisi. Aika nopeasti palasin tajuihini. Se maksaisi 200e. Kaksisataa euroa! No, ei menty sinne.
Itkettyäni pahimman hetken nostin itseäni niskasta sen verran, että soitin kunnalliselle eläinlääkärille ja hinta oli 70e vähemmän kaikkine kustannuksineen.
Saimme ajan seuraavalle päivälle.
Pakkasin kissan mukaani ja toin hänet hetkeksi vielä kotiin. Viimeinen ateria oli herkkua. Viimeinen yö sujui yhdessä ja valvoin suurimman osan. Seuraavana aamuna minulla oli ensin oma lääkäri ja iltapäivästä se vaikeampi reissu.
Viimeinen tunti oli ehkä pahin. Pidin kissaa sylissä silitellen ja käyden suruprosessia lävitse. Tuskaa ei voi kuvailla sanoin. Itkin koko ajan, vaikka tuntuukin nyt etten tiedä miten pysyin edes tajuissani. Pyörrytti, mutta ei kai ihme, kun ei saanut kunnolla edes henkeä.
Eläinlääkärissä sain olla loppuun asti. Olin paikalla kun hän nukahti ja tunsin miten sydän sammui.
Suru on ollut käsittelyssä nyt viikon. Tietyllä tavalla voisin puhua kliseitä ja sitä miten mikään ei ikinä korvaa tuon kissan paikkaa, mutten lähde sille linjalle. Suuri sydän on sammunut ja on vain opeteltava päästämään irti. Luopumisen tuska on sanomattoman voimakasta, enkä pysty katsomaan kissan kuvaa itkemättä.
Hän oli kissoistani se Ykkönen. Se kissa, joka toi toiset tullessaan. Se, joka nukkui yöt tyynyn vieressä. Se, jolle läheisyys ei ollut syliä, vaan toisenlainen kosketus. Se, joka tuli paikalle kun maailma oli romahtamaisillaan ja tuijotti silmiin ja kurisi. Se, joka halusi ulos, muttei uskaltanut liikkua siellä metriäkään. Se, joka vihasi muita ihmisiä ja soi todella harvan koskevan itseensä. Kertoi katseellaan mitä mieltä oli ihmisistä, eikä sitä tarvinnut kenenkään epäillä. Hän oli ehdoton Sydänten Kuningatar.
Kymmenen vuotta olimme yhdessä.
Nyt on jäljellä järjetön ikävä ja suuri suru.
 |
| ♥ Nuku hyvin Rakkaimpain ♥ |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti