Kotona taas.

Sairaalasta kotiuduttu ja palattu omiin uomiinsa.

Niin sitä vaan huomasi taas, että koti on hyvä paikka olla. Täällä ei kukaan tule yöllä tökkimään tai huutamaan sängyn viereen. Ensimmäinen yö kotona oli taivaallinen. Nukahdin oman sängyn pehmeyteen ja vaikka yöllä heräilin normaalisti soi radiossa lempeästi musiikki ja ympärillä oli täysin pimeää. Ja suhteellisen hiljaista. Sairaalassa oli kaikkia outoja suhinoita ja möhinöitä. jos ei muuta, niin tyynyissä sängyssä.

Tällä hetkellä kotona on tämmöinen vähän rammahko mursu, eikä oikein mikään luonnistu edes sillä entisellä tasolla. Kädet ovat vähän vielä vaiheessa. Molemmat ranteet mustelmilla ja toinen käsi täynnä reikiä. Vasemman ranteen kanyylipaikasta puhkesi suoni antibioottitipasta ja oikean käden mustelmat on osittain samaa syytä. Oikea käsi on myös turvoksissa tuosta peukalon ympäriltä. Siinä kun oli pisimpään se tippa. Nam, nam. Not.

Tässähän kävi siis niin, että leikkauksen jälkeen sain antibioottikuurin. Kuurin aikana pienemmän haavan päältä lähti rupi irti ja tietysti se vuoti nesteitä. Tämän jälkeen siihen muodostui uusi rupi, joka lähti vähän päälle viikon päästä pois ja vuoti taas nesteitä. Kolmannen ruven lähdettyä otin yhteyttä sairaalaan. Piti mennä näyttämään haavaa. Selän puolellekin oli muotoutunut patti, joka oli vähän arka. Kaikki tämä fysioterapiassa käynnin jälkeen.

Siellä sairaalassa sitten napsaistiin pätkä piuhaa pois, antibiootit käteen ja seuranta päälle.
Tämä oli torstaina. Samana päivänä lähdimme Tampereelle. Tampereella perjantai-iltana selän puolella oleva haava oli vähän arka. Ajattelin sen kuitenkin johtuneen vain semmoisesta ylimääräisestä liikkumisesta bussissa ja kaupunnilla. Lauantain valjetessa ei enää pieni arkuus riittänyt. Haava oli helvetin kipeä (anteeksi kiroilu). Ajattelin sen kuitenkin olevan ärtymistä ja muuta. Soitin sairaalaan ja kuvailin tarkkaan mikä selässä on tilanne ja sain ohjeiksi vain jäädä odottamaan kuumetta. Toki jos tilanne menisi vielä pahemmaksi, niin sitten pitäisi hakeutua hoitoon. Kosketusarkuus oli sitä luokkaa, etten tiennyt miten paljon kipeämpänä kestäisin sen tuntemuksen.

Lauantaina poistuin Tampereelta Casa Mamaan ja siellä haavahoidossa meinasi mennä taju. Kipu oli infernaalinen. Makasin olohuoneen pöytää vasten ja ääntäkään en voinut päästää. Ei tullut kiljumisäänet ulos. Silmissä näkyi tähtiä ja muita kuvioita. Sunnuntaina sama homma. Toki sunnuntaina haava näytti hieman paremmalta. Hoidimme tulehdusta myös Aloe Gelly-geelillä, joka on puhdasta aloeta suoraan luonnosta. Tämä myös viilensi ja lievitti kipua.

Maanantaina soitin hoitajalle sairaalaan ja kysyin, että josko tulisin nyt näytille.
Sille tielle jäin.
Olin jo lähdössä pois, kun lääkäri tulee tukka hulmuten infoamaan, että poisto tapahtuu sen päivän aikana ja pääsen leikkaussaliin jo hetinyt. Vähän aikaa meni nieleskellessä ja hoomoilastellessa, mutta niin vain sitä oltiin sitten jo leikkaussalin pöydällä ihmettelemässä.

Kotiin pääsin keskiviikkona. Hetkeäkään en olisi kestänyt pidempään. Olin vahvasti uskossa, että pääsen kotiin tiistaina. Keskiviikon vastainen yö oli yhtä tuskaa ja aamu samoin. Hermo oli pikkasen tiukalla, kun oli koko ajan tunne, että on jotain mitä en tiedä. Niinkuin olikin. Salissa oli sattunut pieni insidentti, mutta ei mitään vakavaa. Kuitenkin juttuja, joiden takia oli ihan hyväkin olla yksi ylimääräinen yö. Mutta en tiennyt tätä. sain kuulla sen vasta kun lähdin keskiviikkona kotiin. Olin ällikällä lyöty. Tässä meidän terveydenhuollon ongelma on. Ei kommunikoida.

Onneksi kuitenkin pääsin kotiin. Olisin joka tapauksessa tullut yöksi kotiin, sillä olin jo siinä mielentilassa, ettei yöstä olisi tullut mitään. Sitäpaitsi osasto oli aivan täynnä potilaita ja niitä tuotiin vain lisää kokoajan.

Nyt sitten syödään noita antibiootteja eli pojootteja vuoden loppuun ja vähän ylikin. Pysyvä stimulaattori todennäköisesti tulee aikaisintaan puolen vuoden päästä.
Kaikki suunnitelmat menevät siis uusiksi.
Tai siirtyvät pikemminkin.
Harmittaa, tietysti, mutta semmoista se nyt näyttää olevan. Tulehduksien kanssa ainakin.