About reading.

Kausilukeminen on mun tapa. Luen kyllä ja usein innostuessani vielä aika paljonkin. Kirjoja mulla on kuitenkin tosi vähän, sillä olen nirso niiden suhteen mitä kotiini haluan. Ne tärkeimmät kirjat on hyllyssä, kuten  Avalonin Usvat ja niihin liittyvät kirjat. Tai Leilat ja Annukat. Tosi tärkeetä, hei.
Haluaisin hakea meidän äidin varastosta ne sen vanhat Topeliukset, koska ne vaan niin sopisivat tuohon kirjahyllyyn.

Maagista, eikö vain. 

Siinä se komeilee, kirjaosasto. Tosi huono, tosi heikko, eikä kerro oikeastaan mitään siitä mitä kaikkea tulee luettua. Sen lisäksi tuolta puuttuu yksi lempikirjoistani, Alla kuoriaisen Kellarin. Se on lainassa. 

Karkeasti jaoteltuna ylähyllyllä on keittokirjat (koska en osaa kokata niiden avulla..), ulkomainen hömppäroska, koulukirjat, pari lainattua kirjaa ja sarjakuvat. 

Keskellä on Zimmer-Bradleyt, kaksi viimeistä Potteria (koska ne on kirjoina ihan ok - nämä englanniksi). Komediaosasto: Twilightit (in english), Leilat ja Annukat, Katariina Souri. Niiden välissä tasapainottamassa Äiti Maa-sarja. Näiden ohella vähän roskaa kuten VIP-ihmisiä. 

Alimmalla hyllyllä on "historical ja kauhu" eli historialliseen aikakauteen sijoittuvia romaaneja. Edgar Allan Poen kokoelma, Lankeemus-sarja (kyllä, pirun pelottava). Näiden vierellä teatterikirjat ja käsiohjelmat. Sen jälkeen fantasiat. Narrin Tarina-sarja, Salamurhaajan oppipoika-sarja. Niiden jälkeen Madonna-kirjat. 

Ei missään loogisessa järjestyksessä, vaan silmä miellyttävässä epäjärjestyksessä. 

Tällä hetkellä on taas ollut hiljaisempaa lukurintamalla. 

Ei vaan jaksa keskittyä. Sisäinen levottomuus ei kestä rinnakaistodellisuutta. 

Odotan sairaalan tuovan tähän muutoksen. 

Opin lukemaan ennen ensimmäistä koulupäivää. Kävelin äidin luo kirja kädessä ja tivasin kirjain kerrallaan mikä missäkin on. Kirja oli Lumikki ja Seitsemän kääpiötä, tavutettuna. 

Näin jälkiviisaana on helppo todeta, ettei olisi pitänyt. En osannut tavuttaa koulussa ja siksi ne tunnit oli välillä tosi tylsiä. Se viitoitti tulevaa koulutietä, sillä jo ensimmäisellä luokalla tylsistyessäni istuin pulpetilla. Tämä kesti läpi peruskoulun. Ammattikoulussa ei enää ollut niin hyviä pulpetteja siihen touhuun. Eikä ehkä ihan niin tylsiä tuntejakaan. Historian tunnit yläasteella istuin aina pulpetilla. Mutta ne ei olleet tylsiä. Se oli tapa, kun istuin takarivissä ja ei sieltä muuten mitään nähnyt. 

Lukeminen on mukavaa, mutta kirjan loppuminen aina yhtä hölmistyttävää. Siihenkö se jäi. Maailmat vievät helposti mukanaan ja palaaminen tähän hetkeen on vähän taistelun takana. 

Siksi kai nykyisin on hankalampi alottaa lukemista. Ellei ole kirjasarja, jotka ovat kai muodissa. 

Luen paljon iltaisin ja sen pitää olla kevyttä. Siksi Leilat ja Annukat, Anna-Leena Härköset ja roskahömpät. Alitajunta jää niin helposti pyörimään ja sitten niistä näkee unia. Kirjat, elokuvat ja tv tekevät kaikki samaa. Yhteen kohtaan näin paljon unia zombeista. Olihan se välillä koomista, mutta ei ihan aina. 

Hyvän kirjan lukee nopeasti. Heikompiin kirjoihin menee aikaa. Hyvää kirjaa lukiessa aika vain häviää ja huonon kirjan kanssa taistellessa sitä laskee sekunteja.

Huonojen kirjojen avulla tosin sitä oppii arvostamaan hyvää kerrontaa ja onnistunutta tarinaa.